Sunny

Suloinen Sunny löytyi yhdessä sisarustensa kanssa Cernavodan kadulta. Sunny on lempeä nuori koira, joka tulee hyvin toimeen tarhan muiden koirien kanssa, ja suhtautuu uteliaasti ja ystävällisesti myös kissoihin. Alkuun se hieman aristaa uusia ihmisiä ja tilanteita (varsinkin äkillisiä ääniä), mutta tutustuttuaan rohkaistuu ja nauttii huomiosta. Se hakee myös itse kontaktia ja antaa käsitellä itseään ongelmitta. Sunny elää tarhalla yhdessä useamman nuoren koiran kanssa, ja on ystävällinen, mutta hieman alistuva varsinkin dominoivia koiria kohtaan. Sunny ei voi hyvin tarhan kaaoksessa, ja sille olisi tärkeää päästä pian omaan kotiin. Sunny etsii kokenutta omistajaa, jolla on sille paljon aikaa ja jolla on taitoa ja kärsivällisyyttä tukea koiraa sen sopeutumisessa kotikoiran elämään. Sunnyn uudessa kodissa saisi olla toinen tasapainoinen ja kiltti koira sen tukena ja kaverina.  Mahdollisten lasten tulisi olla jo hieman vanhempia. Sunny sopii myös kissatalouteen. Se on tarhalla jo harjoitellut valjaissa ulkoilua, mutta tarvitsee uudessa kodissaan vielä runsaasti harjoittelua, jotta ulkoilu sujuisi hallitusti ja turvallisesti. Sunnylla on molemminpuolinen lievä patellaluksaatio joka ei tällä hetkellä oireile mitenkään, eikä vaikuta aiheuttavan koiralle minkäänlaista kipua tai muuta ongelmaa.

Ikä: synt. n.04/2017 tullut tarhalle 05/2017
Sukupuoli: narttu
Korkeus: 45 cm
Pituus: 46 cm
Kaula: 29 cm
Rinta: 51 cm
Paino: 11 kg

01.11.2017: VARATTU!

© 2012 Kodittomien koirien ystävät | Hemlösa hundars vänner | Friends of Homeless Dogs | info@koirienystavat.com