Daria

Darian omistaja toi Darian tarhalle lopetettavaksi, koska omistajan tytär oli saamassa lapsen ja Darialle ei enää ollut paikkaa perheessä. Luonnollisesti Dariaa ei lopetettu ja alussa tämä söpö pieni narttu oli kovin masentunut perheensä menetyksen vuoksi. Daria on ollut pidemmän aikaa kummikoiraohjelmassamme, mutta on nyt valmis adoptioon.

Daria on mukavanluonteinen narttu joka tavallaan kuuluu jo Medgidian tarhan "kalustukseen". Siellä missä ovat ihminset, siellä on Daria. Hän nauttii huomiosta, mutta vetäytyy myös joskus etäämmälle tarkkailemaan pihan tapahtumia. Daria toimii hyvin muiden eläinten kanssa, mutta voi olla dominoiva, kun kyseessä on ruoka tai muut, hänelle tärkeät resurssit. Darialle etsimme kokenutta kotia ilman pieniä lapsia. Daria tarvitsee myös pienen piha-alueen, jossa voi oleskella. Darialla on alapurenta, mutta se ei häiritse häntä. Koska Daria on yksi senioreistamme liittyy hänen luovuttamiseen erityisehtoja, lue niistä lisää täältä.

Jenny, 31.3.2010: Daria on kiva tyttö, joka tulee heti tervehtimään. Hänen hieman epätavallisnen ulkonäkönsä tekee hänestä vain entstä persoonallisemman. Vaikka hän viihtyykin tarhalla, toivon, että hän saisi oman kodin jo pian!

Video Dariasta on nähtävissä täällä.

Ikä: 5 v (tammikuu 2010)
Korkeus: 47 cm
Pituus: 50 cm
Kaula: 30 cm
Paino: 17 kg

Haluatko tietää lisää Dariasta? Ota yhteyttä pia@koirienystavat.com ja täytä