Save the Dogs lyhykäisyydessään

Save the Dogs (STD) on italialainen yhditys, jonka virallisesti perusti vuonna 2005 Sara Turetta. Sara oli jo tuolloin asunut Romaniassa kolme vuotta ja työsti siellä omaa sterilisaatioprojektiaan. Muutettuaan takaisin Italiaan, hän perusti Save the Dogsin, jotta voisi jatkaa erilaisten toimintojen järjestämistä Romaniassa.

Save the Dogs on aatteellinen yhdistys, jonka tavoitteena on parantaa Romanian katukoirien tilannetta sterilointiohjelmalla, ns."steriloi ja vapauta"-kampanjalla (WHO:n suosittelema toimintamalli jo vuodesta 1990). Yhdistyksen tavoitteena on myös herättää ihmiset Romaniassa vastuulliseen eläinten pitoon mm. työskentelemällä ahkerasti asennemuutoksen ja eläimiä suojelevan lainssäädännon aikaansaamiseksi, aluksi esimerkiksi kiertämällä kouluissa. Save the Dogs tarjoaa ilmaista sterilointia ja eläinlääkäriapua paikallisten asukkaiden kotieläimille. Nyt moni matkustaa pitkiäkin matkoja bussilla saadakseen ilmaista eläinlääkintä apua koiralleen tai kissalleen. Tämä ilmiö oli vielä jokin aika sitten täysin tuntematon Romaniassa. Save the Dogsin sääntöjä voit lukea tästä.

Save the Dogsilla on tänäpäivänä kaksi koiratarhaa kahdessa eri kaupungissa etelä-Romaniassa; Cernavoda ja Medgidia. Palkattuja työntekijöitä on 38, joista 4 on eläinlääkäreitä. Muu henkilökunta koostuu eläintenhoitajista, kuljettajista, kiinniottajista ja hallinnollisesta henkilökunnasta. Save the Dogs maksaa kokopäiväiselle eläinlääkärille kokemuksesta riippuen noin 250-400 euroa kuukaudessa palkkaa. Eläintenhoitajan kuukausipalkka on noin 100-150 euroa. Save the Dogsilla on myös eri alueita lähilääneissä kiertävä liikkuva klinikka, joka tekee sterilissatioita ja antaa akuuttia elänlääkäriapua ilmaiseksi. Kaikki kulut Romaniassa vuonna 2008 olivat 418 000 euroa.

Save the Dogsin sterilointiohjelma:

Save the Dogs on steriloinut vuoden 2002 jälkeen yli 12 000 koiraa. Katukoirien määrä on vähentynyt Cernavodassa, josta projekti lähti käyntiin, kahdesta tuhannesta kolmeen sataan koiraan.

Käytännössä sterilointiohjelma toimii niin, että ensin Save the Dogsin kuljettajat ja kiinniottajat hakevat koiria eri alueilta, muutamia samaan aikaan. Koirat antavat yleensä ottaa kiinni makupalojen avulla, mutta erittäin arat koirat ammutaan ns. nukutuspistoolilla tai –puhallusputkella. Koira nukahtaa hetken kuluttua ja se viedään klinikalle. Koirien kiinniottajat kohtelevat koiria kunnioituksella ja yrittävät aina ensisijaisesti herättää koirien luottamuksen. Mm. yhdistyksemme Marjo on ollut mukana kaduilla kiinniottamassa koiria.

Klinikalla käydään tarkasti läpi koiran hyvinvointia ja koirat nukutetaan ennen sterilointia ja korvamerkintää. Toimenpiteen jälkeen koirat saavat kipulääkkeitä ja haavan kehitystä seurataan tarkkaan. Koira rokotetaan rabiesta vastaan ja sille annetaan loishäädöt sekä madotus. Jos kaikki näyttää hyvältä, koira vapautetaan 3-4 päivän jälkeen samalle alueelle missä se otettiin kiinni. Tikit ovat sulattavia ja ne häviää itsestään muutaman viikon sisällä.

Jos koiralla on jonkinlainen ongelma esim. infektio tai muu lääkinnällinen ongelmia, sitä ei vapauteta ennen kuin tilanne on hallussa. Pennut ja kadulla kykenemättömiksi pärjäämään arvioidut koirat saavat jäädä tarhalle. Tällaisia ovat esim. vanhat tai vammaiset koirat, tai koirat, jotka ovat olleet löytöhetkellä todella laihoja ja aliravittuja. Nämä koirat käyvät läpi seuraavanlaiset rutiinitoimenpiteet:

- kastrointi (nartuilla poistetaan kohtu ja munasarjat)
- korvamerkintä
- yleinen terveystarkastus
- kehon lämmön mittaus
- madotus
- ulkoloishäätö
- korvien puhdistus ym.
- rokotukset:
1. Rabies
2. Penikkatauti
3. Parvo
4. Hepatiitti
5. Leptospiroosi
6. Parainfluenssa

Alle 3 kuiset pennut eristetään kuudeksi viikoksi ennen kuin ne päästetään tarhaan. Vanhemmat pennut eristetään 2-3 viikoksi, kunnes kaikki rokotukset ovat kunnossa.