Tantel

Tantel löydettiin Cernavodan uuden tarhan edustalta hylättynä heinäkuussa. Tarha sijaitsee kauempana asutuksesta, eikä naapureita ole lähistöllä, joten koiran omistaja oli tarkoituksella tuonut koiransa tarhan luo. Omistajalla oli siis sen verran sydäntä, että hän toivoi koiralla olevan mahdollisuudet tulla löydetyksi ja pääsevän koiratarhalle katuelämän sijaan.

Koira sai tarhalla nimekseen Tantel. Tantel on arviolta parivuotias mukava uroskoira. Kun ihminen ottaa sen ulos aitauksesta se on alussa hieman epävarma ja hämillään. Pian se kuitenkin rentoutuu ja nauttii ulkoilusta ihmisen kanssa. Luonteeltaan Tantel on rauhallinen, mutta silti aktiivinen koira. Tulevassa kodissa Tantel olisi oiva lenkkikaveri ja se pitäisi näin mielellään omistajansa kuntoa yllä.  Koira tulee tarhalla toimeen lähes kaikkien koirien kanssa, mutta on monen uroksen tavoin hieman dominoiva. Tantel ei ole kuitenkaan haastamassa riitaa, mutta jos esimerkiksi ajattelemattomat koirat menevät sen ruokakupille kun Tantel on syömässä, poika ei jää hiljaa seuraamaan ateriansa katoamista sivusta, vaan sanoo tarvittaessa sanansa.

Tantelilla on joskus ollut jonkinlainen koti, joten tästä syystä se osaa toimia hyvin ihmisten kanssa ja se tervehtii mutkattomasti uuttakin ihmistä.  Koira antaa myös käsitellä itseään hyvin. On mahdollista, että Tantelilla ei ole kokemusta lapsista, joten koira sopii parhaiten kotiin, jossa lapset ovat jo isompia. Uudessa kodissa voi olla kaverina myös toisia koiria, mielellään kuitenkin narttu. tai vanhempi tasapainoinen uroskoira. Tantel saattaa sopia kissakotiin, mutta tieto täytyisi vielä varmistaa tarhalla, mikäli kotiehdokkaalla on kissa-asukkaita. 

Ikä: synt. n.05/2014 tullut tarhalle 07/2016
Sukupuoli: uros
Korkeus: 52 cm
Pituus: 45 cm
Kaula: 34 cm
Paino: 18,9 KG

19.12.2016 Saapui omaan kotiin Suomessa!

© 2012 Kodittomien koirien ystävät | Hemlösa hundars vänner | Friends of Homeless Dogs | info@koirienystavat.com