Tarhakummit - Sibiu

Animal Life on Sibiussa toimiva eläinsuojeluyhdistys, joka on perustettu vuonna 2006. Yhdistyksellä on tällä hetkellä 21 jäsentä, jotka toimivat vapaaehtoisina, sekä yksi työntekijä.

Animal Lifen toimintaan sisältyy eläinten hoito, steriloinnit, valistus ja adoptiot. Yhdistyksellä ei ole tällä hetkellä omaa tarhaa, vaan kaikki pelastetut eläimet sijoitetaan kotihoitoon tai koirahoitolaan. Tällä hetkellä Animal Lifella on 110 koiraa sekä 24 kissaa hoidettavana.

Koirien adoptiot ovat Animal Lifen toiminnan kulmakivi. Sibiun alueella myös paikalliset adoptiot ovat olemassa, toisin kuin Save the Dogsin toiminta-alueella. Animal Lifen koirat saavat näin aika nopeasti omat kodit. Kaikkia koiria ei kuitenkaan adoptioida paikallisesti, sillä romanialaiset haluavat yleensä vain pieniä koiria tai pentuja. Animal Life adoptoi tästä syystä koiria myös Saksaan.

Vuonna 2013 Animal Life pelasti 294 koiraa ja 272 adoptoitiin omiin koteihin.

Animal Lifen toiminta on täysin riippuvainen lahjoituksista. KKY on ollut Animal Lifen tukija vuodesta 2008 mm. kummikoirien avulla. Tarjoamme nyt mahdollisuuden ryhtyä myös Sibiun tarhakummiksi.

Sibiun tarhakummina tuet Animal Lifen päivittäistä toimintaa. Kummimaksut käytetään yhdistyksen juoksevien kulujen kattamiseksi, esimerkiksi ruokaan, lääkkeisiin, sterilisointiin ja eläinlääkärikuluihin. Tarhakummina voit auttaa haluamallasi summalla kuukausittain (kuitenkin vähintään 5 euroa).

Jos haluat ryhtyä tarhakummiksi, täytä kummilomake. Kummimaksu suoritetaan tilille FI38 4727 0010 1162 46 ja viitenumerolla 1054.

Kummiutta koskevat kysymykset voit esittää Sibiun koirakummivastaavalle Jennylle osoitteessa jenny@koirienystavat.com

Tarhakummien etunimet julkaistaan tällä sivulla.

SIBIUN TARHAKUMMIT:

Kristina
Riitta T.
Tarja
Ari
Marja-Riitta
Terttu
Jarkko
Laura
Sari
Marja-Liisa
Seija

© 2012 Kodittomien koirien ystävät | Hemlösa hundars vänner | Friends of Homeless Dogs | info@koirienystavat.com