20.1.2012: Ensiaskel kohti yhtenäistä EU-lemmikkieläinlainsäädäntöä

Euroopan komissio hyväksyi 19.1.2012 eläinten hyvinvointia koskevan neljän vuoden toimintasuunnitelman vuosiksi 2012–2015.

Viime toimintasuunnitelma umpeutui jo 2010 lopussa, ja koko viime vuoden ajan komissio ja erityisesti terveys- ja kuluttajapolitiikan komissaari John Dalli ovat selvitelleet, millaisia muutostarpeita yhteisössä esiintyy eläinten hyvinvoinnin osalta. Yksi vahvasti esiin tullut tarve oli saada lemmikkieläimet EU-lainsäädännön piiriin, sillä lemmikit ovat tähän saakka olleet täysin vailla EU-suojelua.

Eurogroup for Animals, Euroopan suurin eläinsuojelun lobbausjärjestö yhdessä satojen eläinsuojeluyhdistysten ja yksityisten EU-kansalaisten kanssa ovat vedonneet komissioon lemmikkien yhtenäisen lainsäädännön puolesta. Myös Euroopan parlamentti otti kantaa Kirjallisen kannanoton 26/2011 muodossa. Kannanotto sai EU-parlamentin enemmistötuen ja lähetti näin komissioon vahvan viestin, että lemmikit on otettava huomioon lainsäädännössä.

Nyt hyväksytty toimintasuunnitelma mainitsee sivuillaan ensi kertaa myös lemmikkieläimet. Toimintasuunnitelmassa todetaan, että lemmikkieläimiä koskevaa EU-lainsäädäntöä ei ole olemassa. Lemmikkieläimiin liittyy kuitenkin kaupallista toimintaa, joten niiden hyvinvoinnin turvaamista on syytä miettiä. Komissio aikookin tutkia mahdollisuutta kehittää yksinkertaistettua EU:n lainsäädäntökehystä liittyen kaikkien kaupallisessa toiminnassa käytettävien eläinten hyvinvointiin, mukaan lukien lemmikkieläimet.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, jää vielä nähtäväksi. On kuitenkin selvää, että EU:lla on mahdollisuus vaikuttaa myös koirien hyvinvointiin niissä tilanteissa, joissa koirat ovat kaupallisessa käytössä, kuten esimerkiksi pentutehtailussa. Tämä luo myös toivoa, että EU voisi pitkällä tähtäimellä laatia vaatimuksia myös kulkukoirien kohtelusta, mikäli siihen liittyy kaupallisia aikomuksia, kuten muun muassa Romaniassa on asiain laita kaikkine koiranpyydystysfirmoineen ja -sopimuksineen.

Toimintasuunnitelma antaa raamit komission lainsäädäntötyöhön ja fokusalueisiin tuleviksi vuosiksi, mutta vielä ei ole syytä juhlia.

EU:n lainsäädäntöprosessi on tuskallisen hidas, ja mitään konkreettista ei ole odotettavissa lähiaikoina. Toimintasuunnitelma on kuitenkin tärkeä ensiaskel, sillä aikaisemmin komissio on aina vedonnut siihen, että koirat eivät kuulu EU:n toimivallan alueeseen, eikä EU siksi voi puuttua niiden asemaan ja kohteluun. Nyt edetään jo oikeaan suuntaan.

KKY:llä on hyvä yhteistyöverkosto EU-politiikassa ja aloitamme nyt keskustelut asiantuntijoiden kanssa. Seuraamme kehitystä ja palaamme asiaan päivitysten kera, kun olemme saaneet kootuksi eri sidosryhmien tulkintoja ja ajatuksia.

© 2012 Kodittomien koirien ystävät | Hemlösa hundars vänner | Friends of Homeless Dogs | info@koirienystavat.com