Romanian eläinsuojeluongelmat ovat erittäin monimutkaisia. Vaikka Romaniassa on voimassa jopa lukuisia muita Euroopan maita kehittyneempi eläinsuojelulaki, siellä ei kuitenkaan ole minkäänlaista konkreettista valvontaa lain noudattamiseksi. Vastuussa olevat viranomaiset eivät ole usein itsekään tietoisia lain sisällöstä ja eläinsuojelulain rikkomista koskeviin ilmoituksiin reagoidaan yleensä heikosti tai ei ollenkaan.

Tilanne ei ole ainutlaatuinen Euroopassa eikä edes EU:n sisällä. Monessa muussakin jäsenmaassa on samanlaisia ongelmia viranomaisten kanssa: he eivät tee tarpeeksi eläintensuojelun eteen, minkä lisäksi monessa maassa on kulku- tai omistuskoiraongelmia. EU:lla ei ole tällä hetkellä minkäänlaista yhtenäistä politiikkaa tai lainsäädäntöä koskien lemmikkieläimiä, ja siihen on mielestämme tultava muutos. Emme myöskään ole ajatuksen kanssa yksin.

Pets in Europe (PIE) perustettiin 2007 ja heillä on tänään parisenkymmentä jäsenyhdistykstä melkein yhtä monesta maasta. PIE:n pääasiallinen tarkoitus on lobata EU-tahoa sisällyttämään lemmikkieläimet yhtenäiseen lainsäädäntöön. PIE katsoo, että EU:n tulee tunnustaa, että levällään oleva eläinrääkkäys monessa jäsenmaassa tuottaa eettisiä ongelmia Unionille. Sen lisäksi EU:n tulisi edistää lemmikkieläinten asemaa lainsäädännössä, koska on tieteellisesti osoitettu, että sillä on positiivisia taloudellisia, sosiaalisia sekä terveydellisiä vaikutuksia ihmisiin, ja tästä on hyötyä koko EU:lle.

Kodittomien koirien ystävät ry pitää lemmikkieläinten sisällyttämistä EU-lainsäädäntöön prioriteettina ja haluaa osallistua aktiivisesti Pets in Europe:in työhön. PIE haluaa myös estää eläinten kasvavan liikkuvuuden johdosta tarttuvien sairauksien leviämisen Euroopassa, joka on myös Kodittomien korien ystävät ry:lle sydämen asia kansainvälisten adoptoiden ollessa yksi toimintamme peruspilareista.

Kodittomien koirien ystävät ry liittyy toisena suomalaisena yhdistyksenä Pets in Europe:iin ja yhdistää voimansa Helsingin eläinsuojelyhdistyksen HESYn kanssa taistelussa EU:n lemmikkieläinten puolesta.

Lisää tietoa yhteistyöstä Pets in Europe:in kanssa saat Jennyltä: jenny [at] koirienystavat.com (jennyatkoirienystavatdotcom)


 


 

Pets in Europe:in kotisivut