Kodittomien koirien ystävien ja Save the Dogsin tapana ei ole huutaa apua. Uskomme, että työmme ja toimintamme taso (kontrastoituna Romanian eläinsuojelullisen tilanteen toivottomuuteen) puhuu puolestaan, että eläinten hyvinvointi vetoaa eläinrakkaisiin ihmisiin paremmin kuin eläinten pahoinvointi. Niin on käynytkin, sillä Save the Dogsin työ on sen tukijoiden ansiosta laajentunut Romanian merkittävimmäksi eläinsuojeluprojektiksi. Kun yksi kaupunki paloittelee koiria kirveellä ja toinen polttaa elävältä, Save the Dogs on ollut se järjestö, jonka puoleen media kääntää katseensa etsiessään pahuudelle vastavoimaa, Romanialle toivoa.


Nyt liian moni epäonninen seikka on ajanut tilanteen siihen pisteeseen, että meidän on pyydettävä, suorastaan huudettava, apua. Ensin Romanian parlamentti hyväksyi kertakaikkisen järjettömän lain kulkukoirien tappamisesta. Sitä vastaan taisteltiin kaikilla lain sallimilla tavoilla, mutta se oli turhaa. Sen jälkeen, juuri sillä hetkellä kun rahaa ja toimintaa olisi kipeimmin kaivattu, Italian talous ajautui vakavaan kriisiin, joka on nyt jäädyttänyt Save the Dogsin tärkeimmän tukijamaan lahjoitukset lähes kokonaan.

Save the Dogsilla on noin 700 suuta ruokittavana joka päivä, eikä päivääkään voi jättää välistä. Koska tarhojen ylläpidosta ei voi tinkiä, pitää tinkiä joko a) uuden eläinsuojelukeskuksen rakentamisesta ja / tai b) niiden eläinten auttamisesta ja pelastamisesta, joita Save the Dogs ei omista, mukaan lukien ilmaiset koirien ja kissojen steriloinnit.

Vaihtoehdolla a) voi olla hyvin vakavat seuraukset. Ensinnäkin tehtävään palkattu rakennusyhtiö tulee vaatimaan suuria korvauksia töiden keskeyttämisestä, ja rahaa – jota muutenkin on liian vähän – menee kirjaimellisesti hukkaan. Toiseksi: keväällä eletään jälleen kohtalon hetkiä, kun Tonavan vedenpinta nousee ja nousee. Yleensä ainakin ruokaa ja tarvikkeita tuhoutuu tulvissa, mutta selviävätkö koirat pelkällä säikähdyksellä kolmatta kertaa, on mahdotonta sanoa. Kolmanneksi ongelmaa syventää Cernavodan kaupunki, jonka eläinrakkaudesta kertoo päätös tappaa Cernavodan steriloidut ja rokotetut kulkukoirat jo silloin, kun se oli laitonta. Kaupunki omistaa nykyisen tarhan tontin, eikä ole halukas pitämään Save the Dogsia maallaan enää kauaa. On siis monta syytä, miksi uuden tarhan olisi kiireellisesti syytä valmistua.




Uuden tarhan rakennustyömaa

Vaihtoehto b) tarkoittaa sitä, että alusta lähtien pysyvään muutokseen pyrkinyt Save the Dogs joutuu luopumaan toiminnasta, joilla voidaan ratkaista varsinainen ongelma. Se tarkoittaa myös lisääntyvää kärsimystä. Cernavodan kaupunki oli koirien tappamisen jälkeen koirista autio joitakin kuukausia. Joulukuussa 2011 koiria on kaduilla taas kymmenittäin. Toiset niistä ontuvat, toisilla on syyhy, kolmannet ovat nälkiintyneitä. Jos kävelee pääkatuja kauemmaksi, löytää puoliksi myrkytettyjä, ketjuihin kahlittuja luurankoja, auton alle jääneitä hevosia, jotka vuotavat kuiviin, sellaisia tapauksia kuin Hukka-koira, joka yritettiin polttaa, sellaisia kuin Ama, jonka päälle kaadettiin kiehuvaa tervaa, sellaisia kuin Rosie, joka teljettiin ilman ruokaa sysimustaan maakellariin kuolemaan.




Save the Dogs pelasti tämän nälkiintyneen emän kymmenen pennun kanssa. Jatkossa tällaiset pelastustarinat ovat vaarassa jäädä toteutumatta.

Save the Dogs ei vielä tiedä, kuinka dramaattisiin päätöksiin on ryhdyttävä. Kuitenkin esimerkiksi liikkuvan klinikan toiminta on toistaiseksi keskeytetty. Muitakin leikkauksia on luvassa, ellei jotakin ihmeensukuista tapahdu lähiaikoina.

Jokainen voi halutessaan tehdä jotakin:

lahjoittaa vapaavalintaisen summan uuteen tarhaan tilille FI9649700010048005 tai PayPalin kautta, viestillä ”uusi tarha” sekä ”julk” mikäli nimesi saa julkaista.

tarhaprojektia varten on myös räätälöityjä lahjoitusmuotoja, kuten esim:

- lahjoittamalla neliömetrin uutta tarhaa (50 euroa) saat hienon lahjakortin jonka voit antaa ystävällesi lahjaksi (lue lisää: eettiset lahjakortit)

- lahjoittamalla 200 euroa rakennat uutta tarhaa neljän neliömetrin verran ja siitä palkinnoksi Sara Turettan allekirjoittaman todistuksen

- 100 euron kuukausittainen lahjoitus vuoden ajan vie tarhaa eteenpäin peräti 24 neliömetriä, mistä hyvästä saat todistuksen ja valokuvan rakentamastasi alueesta

ostaa yhdistyksen eettisiä lahjakortteja, kuten sterilointeja, rokotuksia, eläimen ylläpidon kuukaudeksi (koirat, kissat, hevoset ja terapia-aasit)

lahjoittaa tavaraa KKY:n online-kirppikselle

muista myös tukea Kodittomien koirien ystäviä Sharewoodissa, missä voit antaa päivittäin yritysten rahaa meille ilmaiseksi sekä jakamaan aatonaattoon saakka ilmaista joulurahaa yhdistyksen toiminnalle

Joillekin tämä haaste saattaa kuulostaa ylitsepääsemättömältä ja niin se onkin, jos se yritetään selättää yksin. Yhdessä meissä on kuitenkin voimaa (minkä todistaa jo se, että Romanian kulkukoiralakia ei tänään suostuttu allekirjoittamaan runsaiden protestien ansiosta!) ja olemme luvanneet Saralle ja Save the Dogsille, ettemme jätä heitä yksin tämän vakavan kriisin aikana. Voitte olla ylpeitä siitä, mitä kaikkea Save the Dogs on saanut aikaan teidän tukenne avulla ja mitä kaikkea he voivat saada aikaan tulevaisuudessa.


Lopuksi haluamme kiittää sydämestämme teitä kaikkia, jotka olette mukana tukemassa toimintaamme muodossa tai toisessa. Teidän ansiostanne jaksamme taistella vaikka mitäkin haasteita vastaan – ja teidän ansiosta tulemme niitä myös voittamaan.