Suomen peruskouluissa pidetään joskus myös lauantaisin koulua. Lauantaikoulupäivät eivät ole useinkaan tavallisia, vaan silloin tehdään jotakin ihan erilaista koko koulun voimin. Raahen Harakkamäen koulu päätti tehdä jotakin todella ennenkuulumatonta, mitä muut koulut eivät olleet koskaan aikaisemmin tehneet: he päättivät kävellä kodittomien eläinten puolesta! Kävelypäivä päättyisi yhteiseen hetkeen koulun juhlasalissa. Siellä esiintyisivät Kodittomien koirien ystävät ry- yhdistyksen edustajat, entiset kodittomat koirat ja laulaja Sira Moksi. Siralla itsellään on entisiä kodittomia koiria ja loistavia lauluja, jotka kertovat kodittomista eläimistä.

Eläinten puolesta -kävely tapahtui koulun lähellä sijaitsevalla pururadalla. Yhteiseen tapahtumaan sai ottaa mukaan myös perheen oman nelijalkaisen kaverin. Oppilaiden ja koirakavereiden kanssa käveli myös oppilaiden omia vanhempia. Kävelijöiden joukossa kulkivat lisäksi entiset kodittomat koirat: Anton, Lola, Juni Espanjasta, sekä Leticia ja Asta Romaniasta. Kävelyreitin varrella oli opettajien pitämiä tarrapisteitä, joilta sai omaan eläinkorttiinsa tarran. Syysilma ei näyttänyt kävelypäivänä ehkä kauniilta, mutta se ei hidastanut urheita eläinten puolesta- marssijoita, jotka rapsuttelivat sopivan tilaisuuden tullen matkan varrella käveleviä koiraystäviään. Voi sitä lasten iloa, kun he saivat koskettaa entisen kodittoman koiran turkkia!

Kun ruokailun jälkeen siirryttiin saliin, esitteli laulaja Sira Moksi omat entiset kodittomansa: Lolan ja Junin. Viimeisetkin jäät sulivat ihmisten sydämissä ja yleisö sai pidätellä liikutuksen kyyneliään, kun Lola- koiran kuvat näkyivät isolla valkokankaalla ja Siran kaunis ääni kantoi takimmaiseenkin penkkiriviin. Oppilaat ja koulun henkilökunta kiittivät Siraa ja kodittomia koiria yhteisestä hetkestä.

Jotta tällainen eläinten puolesta järjestettävä tapahtumapäivä olisi mahdollinen, siihen tarvitaan avointa ja lämminsydämistä koulun henkilökuntaa, opettajia ja koulun rehtori. Kodittomien koirien ystävät ry haluaa kiittää koko Harakkamäen koulua, että he antoivat ajastaan kodittomille eläimille ja kumartaa kiitokseksi koulun rehtorille Jukka Ylitervolle tästä tilaisuudesta.

Oppilaiden keräämällä lahjoitustuloksella saatiin mahtavaa tukea kodittomille eläimille Romaniaan. Lahjoitussummaa suurempi kokemus on kuitenkin oppia, että maailmassa on runsaasti kodittomia eläimiä. Myös nämä eläimet ansaitsevat rakkautta, ruokaa ja huolenpitoa. Kun suljimme syyskuisena lauantaipäivänä koulun ovet, meitä katselivat koulun lasivitriinin ikkunoista oppilaiden huovuttamat persoonallisen näköiset pehmokoirat. Nämä käsin tehdyt valioyksilöt muistuttivat meitä päivästä, jolloin ajateltiin maailman kodittomia eläimiä yhdessä kokonaisen koulun kanssa.

Tunnelmia kävelypäivästä löytyy tästä kuva-albumista: http://www.facebook.com/#!/media/set/?set=a.10151405978458858.590361.169194868857&type=3

Tästä löydät Sira Moksin esittämän kappaleen koiralleen Lolalle: http://www.youtube.com/watch?v=yici4LLCEJc

Päivi Karhu, Kodittomien koirien ystävät ry:n edustaja kävelypäivässä