Matkakertomus: Miisa Kaukoniemi
Muistan kuuluneeni niihin, jotka pyysivät tätä. ;) Ja tilaisuus tulikin varsin pian. Sattumalta olin juuri saanut hieman ”ylimääräistä” rahaa ja päätin sijoittaa lentolippuihin. Elettiin maaliskuuta 2012, vain matkan ajankohta oli varma, elokuussa. Lippujen hinnat nousevat mitä lähemmäs matkaa mennään, edes itse en saanut ihan halvimpia enää, n. 250e ne maksoivat.
Seuraavaksi alkoi muiden asioiden tutkailu: rokotukset kuntoon (hepatiitit ja tetanus, rabiesta ei tarvitse eikä edes saa ennen kuin on altistunut puremalle), kaiken kattavat vakuutukset, Romaniaan tutustuminen yleisesti.
Lähdön lähestyessä haasteeksi muodostui valuutan vaihto, sitä ei Nordeasta edes tilaamalla saa! Niinpä tein nettitilauksen ja sain postiin lähetyksen RON:eja (lei) noin sadalla eurolla. Tilasin ne Forexin kautta. Romanian setelit ovat kauniita, ja silikonimaisia – hologrammin lisäksi niissä on läpinäkyvä kohta, missä on valkoisella painettu kuvio.
Matkalle mukaan sain lahjoituksia koirille ja hevosille n. 8 kg, ne veivätkin valtaosan matkalaukkuni tilasta! Itselleni pakkasin jotain pientä, lähinnä vaihtovaatteet ja hammasharjan, kamerat akut täynnä. Lähtö osui tietenkin yöksi, heräsin huonosti nukuttujen 4 t jälkeen 02, join kahvit ja käytin pentukoirani (5kk) yöpissalla, suljin oven takanani ja starttasin auton kohti Helsinki-Vantaata salamoiden leimutessa oikealla puolen meren yllä. Suomessa saa kyllä ihan yksin ajella siihen aikaan, hyvä jos kymmenkunta autoa tuli n. 100 km:n matkalla vastaan!
Lentoasemalla alkoi matkakumppanien bongailu – entuudestaan en tuntenutkaan kuin Marianna Lammin, jonka kanssa olin paria viikkoa aiemmin Hangossakin edustamassa Sea Horse Weekin aikaan KKY:tä ja nimenomaan Romanian hevosia. Meitä uusia oli 7 ja 2 vanhaa tekijää matkanjohtajina. Suomen kentällä kaikki sujui hyvin ja ehdittiin kupponen kahviakin juoda ennen koneen lähtöä.Frankfurtissa oli 2 tunnin koneen vaihto, ja Romaniaan saavuimme puolenpäivän jälkeen. Meitä vastassa oli paikallisen historian tunteva ”kävelevä tietosanakirja” Laurentiu Vasilescu. Autojen vuokraus ja nouto, nokka kohti Don Orione-terapiakeskusta vammaisille lapsille, aikuisille ja vanhuksille. Siellä tapasimme lähinnä terapia-aasit Claudio, Sile, Ioan ja Boss sekä niiden seurana elävät vuohet. Sisällä talossa eräs lapsi takertui Leenan syliin ja otti haliterapiaa aikansa, tilanne oli liikuttava. Erään pojan kerrottiin katsovan aina aasitarhalle päin. Hän myös nukkuu niin, että heti herättyään näkee aasit.
Osa porukasta valitsi jäädä Laurentiun kanssa tutustumaan Bukarestin nähtävyyksiin, osa – me nälkäiset - päätti lähteä suoraan kohti hotellia Cernavodassa. Sinne oli parin tunnin ajo viivasuoraa tietä: voiko tylsempää olla! Yllätykseksi maisema oli tasainen, ei laaksoa ei kukkulaa, vain sokeriruoko- ja auringonkukkapeltoja silmänkantamattomiin…
Hotelli Domneasca Complex*** http://www.cazarepescuitvanatoare.ro/en/index.php sijaitsi hieman keskustan ulkopuolella, oli ihan siisti ja varsin uusi, noin vuoden käytössä ollut. Henkilökunta oli ystävällistä ja osasi vähintään yhtä hyvin englantia kuin minä itse ;) Hotellin alueella oli myös kaksi pulleaa heppaa ja lehmä!
Seuraavien päivien aikana näimme ja koimme niin paljon kaikkea, kävimme vanhalla tarhallaCernavodan keskustassa – siellä edelleen toimii klinikka ja eristystilat, uudella Footprints of Joy – tarhalla ihailemassa todella kauniita ja moderneja tiloja koirille, hevostalleilla, aasitarhoilla, Medgidian koiratarhalla (mistä oma Sorppuni on tullut), missä asuu myös valtava emakko Raisa, rescue sekin, kahden vuohen, Gorbatsov ja Nimi, kanssa; kauempana tutustumassa liikkuvan klinikan toimintaan Nâvodarissa, tekeydyimme jopa hyväntahtoisiksi turisteiksi ja pääsimme kurkistamaan pahamaineisen tappotarhan sisälle Constantassa!
Romania on ristiriitojen maa, siellä on rinta rinnan köyhyys – rikkaus, edistys – taantumus, hyvyys – pahuus, kauneus – rujous. Missään matkan vaiheessa en kokenut pelkoa, tosin liikuimme aina paikallisen oppaan kanssa. Tunnelmaa kuvaisivat lähinnä sanat välitön ystävällisyys, olimme tervetulleita. Koiria oli tarhoilla kaiken kokoisia ja näköisiä ja värisiä, oli pörröistä, sileäkarvaista, pientä, keskikokoa ja isoa, mustaa, ruskeaa, valkoista ja kirjavia, yksi merle-geenin omaava pikkuinen sinisilmä jäi erityisesti mieleen. Medgidian tarhalta hymyilevä vastaanottaja Scooby(http://www.dogrescue.se/index.php/hundar-som-soker-hem/23-adoption/hund… ) vei myös palan sydäntäni.
Eräänä aamuna meidän piti lähteä jonnekin pienemmälle lentokentälle metsästämään peuraa! Se toikkaroi aidatulla alueella ja oli vaaraksi lentoliikenteelle. Matkan varrella kuitenkin tilanne muuttui, eikä ilmeisesti nukutusaseelle saatu lupaa lentokentälle, joten emme voineet auttaa. Muutenkin peuran kiinni saaminen oli varsin epätodennäköistä.
Koska matka oli omatoimimatka, jokainen varasi matkalippunsa itse. Piti vain tarkistaa, että osuu samoille lennoille. Vaikka matkan järjestäjänä toimii Kodittomien koirien ystävät ry, se ei kuitenkaan ole sellainen seuramatka, että kaikki on ennalta päätetty ja aikataulut tiukkoja. Meidän matkalaisten toiveita kuunneltiin, mm. Mustamerelle pääsi halukkaat uimaan! Päivät olivat pitkiä, monta litraa vettä juotiin, iltaisin ruokailtiin viihtyisässä ravintola-Serifissä – aterian hinta on noin 40 leitä = 10€ ja annokset ovat suuret!
Suosittelen ryhmämatkalle osallistumista varsinkin heille, jotka eivät tulisi lähteneeksi itsenäisesti paikan päälle. Opastettu kierros Romaniassa ja nimenomaan tukemillamme koira-, hevos- ja aasitarhoilla oli syvälle koskettava kokemus: minun apuni, pienikin, on mennyt perille! Tukeani arvostetaan ja ennen kaikkea tarvitaan. Myös oman pienen mustan romanialaisen ”juurien” näkeminen vavisuttaa; se ero! Parhaassakaan tarhassa ei ole mitenkään kodinomaiset oltavat, ja kuinka Sorppu nyt nauttii puhtaista lakanoista, takkatulen lämmöstä talvisin, sohvalla syliin tai viereen käpertymisestä… Sieltä sen varasin, nettikuvastosta, ”ton mä haluan” ja Romania on täynnä yhtä ihania, rakastettavia koiria, joita kukaan ei halua. Haluaisitko sinä parhaan kaverisi sieltä? Katso Suomen adoptio-ohjelmassa olevat koirat http://www.koirienystavat.com/sivut/fi/adoptiokoirat . Myös henkilökunnan vilpitön rakkaus näitä eläimiä kohtaan kosketti. Ja oikeastaan, varsinaista eläimiin kohdistuvaa vihaa en Romaniassa nähnyt, vain välinpitämättömyyttä ja tietämättömyyttä. Ja vanha kansahan sanoo: Välinpitämättömyys tappaa koirankin.
Kotimatkalle, joka alkoi taas klo 02 huonosti nukutun yön (4t) jälkeen, saimme mukaamme neljä Suomeen, perheisiin, matkaavaa koiraa: Lizan, Maxinen, Pacon ja Zolan, pienen tyttökoiran, joka saikin matkustaa kassissa käsimatkatavarana. Läpi mustan yön ajoimme Cernavodasta Bukarestiin, palautimme vuokra-autot ja jonotimme lähtöselvitykseen. Tällä kertaa kiire ja koirat aiheuttivat sen, ettemme päässeet koneeseen ryhmänä vaan istuimme kuka missäkin. Väsymykseltä se ei juuri haitannut, koetin vain nukkua minkä voin: en ole mikään iloinen lentomatkaaja ;) Nousut ja laskut tuntuivat menevän jo paremmin, eikä Frankfurtissakaan ollut juuri turhaa aikaa. Zola tepasteli (ja teki tarpeensa) ja ihastutti kanssamatkaajia asemalla, sai vettä ja oli kuin mikä tahansa iloinen kotikoira. Sehän oli matkalla Suomeen, kotiinsa, ja saisi nukkua seuraavan yönsä matolla tai peräti sohvalla!Vilken tur hon har! Mikä onni häntä on kohdannutkaan!
- Log in to post comments