Suomalainen yhdistys Kodittomien koirien ystävät ry on mukana kansainvälisessä hankkeessa, jossa bukarestilaisen vammaisten orpolasten hoitokodin 18 asukkaalle tarjotaan aasien avulla toteutettavaa lemmikkiterapiaa eläinten hoivaamisen ja vammaisratsastuksen muodossa.

Toiminnassa on mukana Kodittomien koirien ystävien eläinsuojelutyön yhteistyökumppani Save the Dogs, Don Orione -lastenkoti, projektin päätukija Paideia Fondazione sekä tukijana ja asiantuntija-apuna Elisabeth Svendsen -säätiö. Save the Dogs ylläpitää Itä-Euroopan ainoaa virallista aasien turvakeskusta.

Romanialaisten lastenkotien oloja on kohennettu merkittävästi sitten 1990-luvun, mutta vammaistyön kohdalla tietotaito on edelleen vähäistä. Koska asiantuntemus ei riitä kuntouttamiseen, vammaisten lasten elämä on usein sidottu sänkyyn ja sisätiloihin.

Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Espanjassa vammaiset lapset ovat jo pitkään hyötyneet aasien avulla toteutettavasta psyko-fyysisestä terapiasta. Nyt ulkomaista osaamista hyödynnetään ensi kertaa Romanian lasten hyväksi.

Projektin toisena edunsaajana ovat aasit. Ne ovat Romanian maaseudulla yleisiä työvälineitä. Niiden elämä on raskasta, sillä ne altistuvat päivittäin kovalle työlle, heikolle ravinnolle, puutteelliselle hoidolle ja ihmisten julmuudelle. Save the Dogs on pelastanut yhteensä liki sata aasia, jotka on tavallisimmin hylätty työuransa päätteeksi kadulle. Pelastettujen aasien joukosta valittiin ja koulutettiin viime kevään aikana neljä työkuntoista aasia tehtävää varten.

Lemmikkiterapiaa saavat lapset ovat orpoja ja heillä esiintyy muun muassa Downin syndroomaa, autismia, moniraajahalvausta, hydrokefalusta ja vaikeita mielialahäiriöitä. Aasiterapia tarjoaa lapsille mielihyvän ja onnistumisen kokemusten lisäksi turvallista ja kannustavaa tasapaino-, lihaskunto- ja koordinaatioharjoittelua. Lasta stimuloi aasin läsnäolo, kosketus, ulkonäkö, haju, ääni ja liike.

Aaseista kaksi on koulutettu vammaisratsuiksi ja kaksi soveltumaan maasta käsin tapahtuvaan terapiaan, muun muassa silittelyyn, hoitoon ja yhdessäoloon. Aasit voivat myös vetää lapsia erityisvalmisteisissa kärryissä hoitokodin lähistöllä. Lapset viettävät neljä tuntia päivässä aasien kanssa. Aasit ovat säännellysti käytössä myös Bukarestin muiden hoitokotien lapsille sekä Don Orione -keskuksen vanhainkodin asukkaille.

Kodittomien koirien ystävät ry vastaa aasien ylläpitokustannuksista kuten ravinnosta, rokotteista ja loishäädöistä. Aasien terveydentila tarkistetaan kuukausittain ja niillä on oma hoitaja.

Save the Dogsin aasitarhan vastaava eläinlääkäri Roxana Topor oli mukana valitsemassa tehtävään soveltuvat aasit suojattiensa joukosta ja käynnistämässä terapiaprojektia kesäkuun alussa Bukarestissa. ”Lapset reagoivat aaseihin heti. He olivat aivan haltioituneita,” Topor kuvaa lasten ja aasien ensimmäistä viikkoa yhdessä. Projekti käynnistettiin virallisesti 23. kesäkuuta ja se sai osakseen paljon mediahuomiota.

Kodittomien koirien ystävien ja Save the Dogsin eläinsuojeluprojektit tähtäävät aina sekä ihmisten että eläinten hyvinvoinnin ja elinolosuhteiden parantamiseen Romaniassa. Pelastetuilla aaseilla toteutettava terapiaprojekti on yksi parhaimmista esimerkeistä. Aasiterapia on myös keino kohentaa ihmisten ja eläinten välistä vuorovaikutusta maassa, jossa lemmikkikulttuuri on vielä melko tuntematon eikä vahtikoiraan tai työjuhtaan muodosteta emotionaalista suhdetta.

Lisätietoja:

KODITTOMIEN KOIRIEN YSTÄVÄT RY; http://www.koirienystavat.com/

Jenny Vestlund, puheenjohtaja, jenny [at] koirienystavat.com (jennyatkoirienystavatdotcom)

Marianna Lammi, tiedottaja, marianna [at] koirienystavat.com (mariannaatkoirienystavatdotcom)

Haluatko terapia-aasin kummiksi? Ota yhteyttä Mariannaan, marianna [at] koirienystavat.com (mariannaatkoirienystavatdotcom)