Onnin joulutervehdys Koirien ystäville

Ilma tuoksuu kanelilta, neilikalta, muskotilta ja sahramilta, omenilta, appelsiineilta, lantuilta ja punajuurilta, siirapilta ja konvehdeilta. Pienen koiran nenä menee aivan sekaisin moisesta. Kaikki sanovat, että se on joulu, mikä täällä tuoksuu. Minä en tiedä joulusta mitään, mutta huomenna kuulemma saan kokea joulun koko koreudessaan – elämäni ensimmäisen joulun. Kaikki on tutussa mummolassa yhtäkkiä aivan erilaista, jotenkin juhlavaa ja ilottelevaa, kaikki odottavat jotakin.

Ulkona maa ja metsät on kuorrutettu valkoiseksi, kaikki on pyöreää ja pehmeää. Lumimatossa on pienen koiran hauskaa seikkailla, humahtaa alas nietoksiin ja pinkoa pitkin hankia, niin että se joka ei tiedä, luulee pienen pyörremyrskyn tarttuneen lumeen.

Mäyräkoira Hippula väitti minulle eilen kivenkovaan, että huomenna sisään kannettaisiin oikea kuusi, mutta en ihan jaksa uskoa sitä. Kuuseen ripustetaan muka joitakin palloja, joilla leikkiminen on hyvin houkuttelevaa mutta ehdottoman kiellettyä. Hippulan mukaan Santeri-kissan on tapana joka joulu kiivetä kuusen latvaan ja kaataa se ainakin kerran, pallot menevät kuulemma Santerin päähän ja saavat kilahtamaan. Kummallisinta tässä kuusessa on se, että sen juurella ei saa käydä pissalla tai edes nostamassa koipea. Luulen että tämä on taas näitä tyypillisiä mäyräkoirien höpöhöpöjuttuja, ne kun aina luulevat tietävänsä niin paljon enemmän kuin muut koirat.

Lahjoistakin Hippula on puhunut, herkuista ja hauskutuksista, joita jouluna jaetaan ihmisille ja eläimille. Miska-koira vahvistaa, että lahjoja tosiaan saa, jos on ollut kiltisti. Ihmettelen vähän, kun kuulen että Miskakin saa lahjoja joka joulu. Jos nämä kaksi puhuvat totta, eivät kiltteyden kriteerit voi olla kovin korkealla. Kuka sitä kilttiä käytöstä oikein valvoo, minä kysyn. Tontut, tietävät Miska ja Hippula, ja tonttuja johtaa itse joulupukki. Joulupukki tarkkailee jokaista luotua ja palkitsee jouluaattona hyvästä käytöksestä. Jokaisella on oma valvova tonttunsa. Hippula miettii ääneen, tietääköhän joulupukki, että minä asun tätä nykyä Suomessa, jos hän ei nimittäin tiedä, en voi saada lahjojani. Mummini kuitenkin rauhoittelee, että hän ilmoitti joulupukille, että pieni Onni viettää tästä lähin joulunsa uudessa osoitteessa jo sillä viikolla, kun lensin Romaniasta Suomeen, siitä tulee tänään muuten tasan neljä kuukautta!

Me talon nelijalkaiset olemme valmistautuneet jouluun nauttimalla ihanasta lumesta. Näistä karkeakarvaisista ja parrakkaista maalaisserkuista tulee talvella lumihirviöitä, joiden parrat ovat täynnä pieniä lumipalloja ja jääpuikkoja, niin että ne näyttävät ihan tekoparroilta, jotka on tehty valkoisesta villalangasta, ja ne paisuvat runsaiksi lankakeriksi, joita on hauska käydä nuolemassa. Tänään olemme pyöritelleet ja kieritelleet lumeen ahkerasti lumikoiraenkeleitä; Miska tekee jättikokoisia koiraenkeleitä, Hippula pitkäselkäisiä enkeleitä ja minä villejä pikkuenkeleitä. Sitten me juoksemme lumihiutaleiden perässä ja kisailemme siitä, kuka pyydystää niitä kielelleen eniten.

Sisällä ihmiset juoksevat vähintään yhtä innokkaasti kuin me koirat lumihiutaleiden perässä. Vielä siivotaan ja leivotaan, musiikki raikaa, ja keittiössä tuoksut vain lisääntyvät illan tullen.

Illan sinisenä hetkenä, kun ihmiset ja lumisade ovat rauhoittuneet ja aurinko on laskenut paistamaan aivan muille koirille, silloin kun sininen valo laskeutuu hetkeksi maahan, äiti ja minä istumme ikkunan ääressä ja katselemme tähtitaivasta, lumen peittämiä puita ja siellä täällä lepattavia kynttilöitä. Äiti rapsuttelee minua korvan takaa. Meidän hengityksemme piirtää kylmään ikkunaan hyisiä kukkaornamentteja ja kaikkialla on hiljaista. Silloin valkoiseen maahan kierimämme lumikoiraenkeleiden urat muuttuvat edessämme hetkeksi kymmeniksi ja sadoiksi koiraenkeleiksi, ei lumisiksi vaan todellisiksi, koiramaisiksi enkeleiksi, ja äidin käsi pysähtyy niskaani. Kun minä kohottaudun työntämään kirsuni jäisiä kalloja vasten ja nenäni painaa märän reiän kuvion pintaan, kun tuijotan tiiviisti ulos ikkunasta ja vilun väristykset kulkevat lävitseni, ja kun äidin poskelle vierähtää raskas kyynel, meidän kummankaan ei tarvitse sanoa, miksi olo on yhtäkkiä niin surullinen. Tänä vuonna moni minunkin Romanian ystävistäni löysi kodin Suomesta tai muualta maailmalta, mutta vielä useampi jäi sinne ja päätyi ehkä taivaan kotiin asti. Meidän jääkukkasemme kasvattajat rönsyjään ja leviävät koko ikkunaan.

Sitten hetki päättyy ja Miska pyyhältää paikalle partakarvojaan lipoen. Miska ajatteli tulla muistuttamaan meitä kumpaakin, että meillä koirat saavat joululahjoja jo aamusta alkaen. Miska ei millään malttaisi enää odottaa, vaan kolisuttaa kaikkea ympärillään pitkällä hännällään. Silloin mekin äidin kanssa nousemme ylös ja lähdemme omiin puuhiimme, äiti puhuu jotain leipomisesta ja minä menen kokeilemaan, josko Eemeli-kissa jaksaisi taas painia kanssani. Kunnon painimatsin jälkeen voi nukkua makeasti yönsä ja herätä sitten tuohon sadunhohtoiseen jouluaattoaamuun.

Pssst! Minä, Onni, äitini ja isäni toivottavat iloista ja onnellista joulua sekä parempaa vuotta 2010 Romanian eläimille ja heidän hyväkseen työskenteleville, kaikille Romaniasta pelastetuille koirille ja heidän vanhemmilleen!