Sibiu kesäkuussa 2009 - sterilointikampanja | Kodittomien koirien ystävät

Seitsemännen matkani Romaniaan tein tällä kertaa hallituksemme jäsenen Kian kanssa. Matkamme alkoi Vaasasta klo 9.00 perjantai aamuna automatkalla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Siellä tapasimme toisen yhdistyksen (Pafi:n) puheenjohtajan. Pafin piti saada loukku kuljetettua Romaniaan erään koiran kiinniottamiseksi ja koska olimme menossa kyseiseen maahan, otin heihin yhteyttä ja tarjosin apuani.

Vaihdettuamme matkavaluuttaa Airpron toimistosta menimme matkaselvitykseen ja selviydyimme täpärästi ylikilomaksuilta. Loukun lisäksi meillä oli mukanamme puruluita, ruokakuppeja sekä leluja tarhan koirille.

Lensimme Finnairin suoralla lennolla Bukarestiin ja laskeuduimme jo klo 19.15. Ilma oli suhteellisen kylmä, vain 12 plus astetta. Tuntui todella kummalliselta mennä aurinkoisesta Suomesta Romanian viileämpään säähän – yleensähän se menee toisin päin.

Kaikki matkatavaramme olivat löytäneet perille ja jätimme loukun vastaanottajalle, niin kuin oli sovittu. Sen jälkeen menimme kotimaanterminaaliin ja suoritimme matkaselvityksen seuraavaan lentoon, joka veisi meidät Sibiuun. Noin tunnin kuluttua kone lähti ja 45 turbulentin minuutin kuluttua laskeuduimme jopa vielä sateisempaan ja kylmempään Sibiuun. Otilia ja hänen poikaystävänsä oli meitä vastassa ja veivät meidät Pensiunea Mariaan, jonne jätimme matkatavaramme.

Tämän jälkeen menimme syömään illallista. Söin ihanan hyvän grillatun lohen perunoiden kera ja join limonadaa (sitruunoita, vettä ja sokeria) – tästä juomasta olin haaveillut viimeiset seitsemän kuukautta, edellisestä matkastani asti. Limonada maistuu parhaiten Sibiussa! Ema tuli meidän seuraan vähän myöhemmin ja istumme ja keskustelimme kunnes ravintola sulki ovensa ja meidät periaatteessa heitettiin pihalle. Otimme taxin hotelliin ja siellä menimme heti nukkumaan.

Seuraavana aamuna heräsimme kahdeksan aikaan ja menimme syömään aamiaista. Pensiunea Maria mainosti ruotsalaista aamiaista: ”sweedish breakfast”, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa jugurttia, paahtoleipää, erilaisia leikkeleitä sekä kahvia tai teetä.

Hotelli	Yksityinen ”uima-allas” takapihalla

Aamiaisen jälkeen menin vastaanottamaan vuokra-automme neljäksi päiväksi – se oli Dacia Logan (kerta se on ensimmäinen Dacian ajossakin). Auton luovuttanut mies oli erittäin mukava ja muodollisuudet kestivät vain 5 minuuttia.

Ema odotti meitä hotellin pihassa kymmeneltä. Hänellä oli Toto mukana, ihana poika, josta voitte lukea enemmän Susannen marraskuun 2008 matkakertomuksesta. Toto on nyt täysin toipunut ja mukana meidän adoptio-ohjelmassa, koska Ema muuttaa toiseen kaupunkiin eikä voi ottaa Totoa mukaan.

Toto ja Ema	Toto miettii

Hetken kuluttua saapui myös Otilia paikalle ja aloitimme päivän ajamalla Eman luo tekemään Toton arviointia adoptio-ohjelmaan. Ema asuu yhdessä äitinsä kanssa pienessä, mukavassa talossa ja hän tarjosi meille kahvia ja saimme tutustua paremmin Totoon sekä Eman kissaan Uncaan. Unca oli kiva pieni pallero, jolla oli erikoinen ulkonäkö. Ema kertoi rakastavansa kissaa enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa.

Kia ja Unca-kissa	Unca kehrää

Otilia	Otilia ja Ema suunnittelevat

Kun olimme valmiita Eman luona, alkoi taas sataa. Totesimme, että olisi ihan turhaa mennä tarhalle. Päätimme sen sijaan katsoa vähän nähtävyyksiä Sibiussa; jotain mihin ei ole ikinä ennen matkoillani jäänyt aikaa. Ajoimme keskustaan ja kiertue alkoi evankelisesta kirkosta, joka on rakennettu 1500-luvulla. Saksalaiset oppaat ottivat meidät lämpimästi vastaan ja kuljimme itsekseen katselemassa ympäri. Viimein löysimme ison huoneen jossa oli paljon vanhoja hautakiviä. Siellä istui mies yksinään ihan huoneen perällä ja soitti pianoa. Kokemus oli erittäin tunnelmallinen.

Kuvia kirkosta:

Jatkoimme Brukenthalin kansalliseen museoon, jossa oli näyttely ihmisten evoluutiosta Transsylvanian alueella. Huone huoneelta saimme seurata kehitystä, ihan vuodesta 3000 e.Kr. nykyaikaan. Esillä oli mm. kivikauden kirveitä ja pronssikauden astioita. Huoneet oli sisustettu kyseisen ajankauden mukaan. Näyttely oli erittäin mielenkiintoinen. Kesti pari tuntia kiertää se läpi ja suosittelen lämpimästi sitä kaikille Sibiun kävijöille.

Museon jälkeen söimme lounasta kodikkaassa ravintolassa ja jälkiruoaksi saimme ihanan makeita uunissa paistettuja omenoita ja banaaneja valkoviini- ja suklaakastikkeessa. Lounaan jälkeen olimme väsyneitä ja kävelimme kaupoissa ja ostimme muun muassa postikortteja, joita Kia lähetti kotiin ystävilleen.

Seuraavat kaksi päivää Animal Life oli järjestämässä sterilointikampanjaa yhdessä joidenkin Bukarestin eläinlääkäreiden kanssa ja tänä iltana kello 20 olisimme kaikki menossa ravintolaan syömään yhdessä. Ravintolan nimi on Supporter, jossa ihmiset saavat syödä yksinkertaisempaa ruokaa ja katsoa urheilua isoilta tv-näytöiltä. Ravintolan omistaa Gaby, Andreean poikaystävä ja viiden entisen kulkukoiran omistaja.

Koska meillä oli vielä muutama tunti aikaa ennen illallista, päätimme mennä ostoskeskukseen kaupungin ulkopuolelle ja siellä paikallista eläinkauppaa katsomaan. Ja tästä illan ongelmat saivat alkunsa.

Eläinkaupoissa Sibiussa ja yleensäkin Romaniassa on olemassa erillisiä osastoja, joissa myydään eläviä eläimiä laidasta laitaan: kaneista koiran- ja kissanpentuihin. Tänään siellä ei onneksi ollut koiranpentuja, mutta yksinäinen pieni kissanpentu oli lasikopissa ja se ei näyttänyt olevan vanhempi kuin 7-8 viikkoa. Sillä oli matoja ja paha silmätulehdus. Otilia sanoi heti, ettemme voi jättää sitä sinne. Hän aikoi ottaa sen kotiinsa, kunnes se löytäisi oman kodin.

Kaupassa	Otilia ja kissanpentu

Monet eläinkaupat myyvät ainoastaan rotukoiria ja -kissoja, mutta tämä kauppa adoptoi myös sekarotuisia. Tämä voi kuulostaa hyvältä, mutta kun Otilia oli ottanut pennun syliinsä, saimme kuulla, että Otilian olisi ostettava jotain kissalle ”todistaakseen” että hän aikoo oikeasti pitää kissan. Myyjä toi meille sikakalliin kissanruokapussin, kallein mitä heillä oli myynnissä. Otilia katsoi minua antautuneena ja oli hyväksyä ”vaihtokaupat”, mutta minä kieltäydyin. Ensinnäkin, että maksetaan sairaasta kissanpennusta, joka tulee suoraan kadulta, mutta että sille vielä pitäisi ostaa kallista ruokaa, joka ei edes sovi pennulle! Laitoin tämän vuoksi ruokapussin ystävällisesti mutta määrätietoisesti pois ja etsin sen sijaan kissan hiekkalaatikon sekä siivouslapion, jotka olivat paljon hyödyllisempiä.

Maksoimme kassalle ja saimme pennun terveyskirjan, johon oli kirjoitettu pennun saaneen matokuurin kaksi viikkoa aiemmin. Myyjä kertoi, että pennun sisko, joka oli adoptoitu edellisiltana, oli kuollut illalla uuden perheen kodissa. Olin taas räjähtää, kun näin myyjän esittämän täyden välinpitämättömyyden, mutta maksoin hiljaa ostokset ja menimme autoon. Kissanpentu sai nimeksi Speedy. Hänellä on nyt uusi koti nuorella pariskunnalla Sibiussa.

Tultuamme ulos eläinkaupasta Otilia soitti heti eläinlääkäri Dan Gheocalle ja kysyi sopiiko, jos tulemme Speedyn kanssa käymään. Dan on erittäin avulias ja tekee kaikki tutkimukset ja toimenpiteet Animal Lifelle ilmaiseksi ja tietenkin hän lupasi ottaa meidät vastaan tänäkin lauantai-iltana.

Speedy	Silmätulehdus

Menimme autoon ja ajoimme ruuhkassa kohti kaupunkia. Liikenneympyrän jälkeen Otilia huusi takapenkillä. Pieni pentu vaelteli ihan tien vieressä ja etsi ruokaa. Koska tie oli kovin ruuhkainen, oli vain ajan kysymys, koska se olisi jäänyt auton alle. Pysähdyin tien reunaan ja mietimme hetken mitä tekisimme. Tarha oli täynnä, eikä myöskään kenenkään vapaaehtoisen luona ollut tilaa; heillä oli kaikilla erilaisia potilaita kotonaan. Pentu oli noin 8-10 viikkoa ja likaisen turkin ohessa se vaikutti olevan suhteellisen hyvässä kunnossa. Emoa ei näkynyt, eikä siskoja. Päätimme ottaa pennun mukaan ja jättää se rauhallisemmalle alueelle.

Pentu, aivan yksin tässä maailmassa	Nameilla saimme sen ulos vesirummusta

Se oli helpompi sanottu kuin tehty. Kun nousimme autosta, pentu juoksi heti piiloon tien alla olevaan viemärirumpuun. Minä ja Kia otimme kourallisen Froliceja ja yritimme houkutella sitä ulos sieltä. Teimme jäljen ylös rummulta tienreunaan ja Kia heitti Frolicit aina lähemmäs minua. Lopuksi olin niin lähellä pentua, että nojasin alas ja otin sitä niskasta kiinni, mutta en osannut ennakoida sen reaktiota. Pentu huusi ihan kauhistuneena ja pääsi kiertämään ympäri ja puri minua käteen. Päästin yllättyneenä sen irti ja pentu juoksi nopeasti taas rumpuun. Kiroilin tyhmyyttäni, ja vaikka kuinka yritimme houkutella, pentu ei uskaltanut tulla enää ulos.

Otilia yrittää saada pennun taas ulos…	…mutta pentu on liian peloissaan

Seisoimme hetken ja mietimme mitä tekisimme. Käteeni tullut haava ei ollut iso, mutta päätimme silti, että on parasta mennä sairaalaan ottamaan rabiespiikki. Aioimme tulla seuraavana päivänä taas paikalle yrittämään pennun kanssa uudestaan. Kello oli jo yli kuuden illalla ja parin tunnin päästä meidän oli tarkoitus tavata koko eläinlääkäritiimi ravintolassa. Jotenkin aavistin, ettemme ehtisi ajoissa. Ja olin oikeassa.

Kun saavuimme päivystyspoliklinikalle, Otilia selitti asiamme ja meidät kehotettiin istumaan odottelemaan. Pääsin aika nopeasti sairaanhoitajien huoneeseen, jossa neljä (!) hoitajaa puhdistivat haavan ja laittoivat ison siteen. Tietoni kirjattiin ylös ja selvitettiin mitkä piikit tarvitsisin. Jäykkäkouristus oli uusittu Suomessa muutama vuosi sitten, joten tarvitsin ainoastaan rabiesrokotteen. Olin yllättynyt, saadessani lapun käteen ja meidät kehotettiin menemään toiseen rakennukseen saamaan piikkiä. Koska minulla ei ollut eurooppalaista sairaanhoitokorttia, joutuisin maksamaan pienen maksun, jonka voisin sitten hakea omasta vakuutusyhtiöstä palattuani Suomeen.

Kiersimme sairaala-aluetta jonkin aikaa ja kun vihdoin löysimme oikean rakennuksen, meille ilmoitettiin, että hoitajat olivat vaihtamassa työvuoroa, ja että joutuisimme odottamaan hetken. Työvuoron vaihto kesti noin 45 minuuttia ja kun pääsin sisään Otilia selittäessä meidän maksavan käynnistä, hoitaja sanoi heti, ettei hän tiedä, mitä ja miten hän ottaa maksun vastaan. Joten hän kieltäytyi antamasta minulle rokotetta ja sanoi, että meidän pitää palata sinne seuraavana aamuna kahdeksalta, kun hänen pomonsa olisi paikalla. Kävelimme pois ja olin räjähtää toisen kerran samana päivänä.

Minulla ei ollut mitään mielenkiintoa palata sinne seuraavana aamuna, vaan menimme takaisin päivystys osastolle, jossa ensin kävimme. Pyysimme, että he selvittävät miten se maksuasia oikein menee. Päivystyspoliklinikalla oli kaaosta, koska pari ambulanssia saapui juuri ja seisoimme pitkään ja odotimme. Viimein sain tiedon, että maksu suoritetaan talousosastolle ja kyseiset virkamiehet olivat paikalla vain arkisin. Joten saisin tulla maanantaina maksamaan.

Menimme siis takaisin tarttuvien tautien osastolle ja kun Otilia selitti miten maksu hoidetaan, sain rokotteen ilman moitteita. Rabiesrokotus pureman jälkeen annetaan viidessä eri annoksessa, mitä tarkoitti, että minun oli mentävä takaisin tiistaina saadakseni toinen piikki.

Kello oli 21 kun olimme taas autossa. Speedy oli odottanut kiltisti, ja nyt pääsimme vihdoin eläinlääkärille sen kanssa. Dan Gheoca asuu kaupungin ulkopuolella erittäin hienolaa asuinalueella. Hänellä on klinikka talon yhteydessä ja hän ottaa asiakkaita vain iltaisin ja viikonloppuisin. Kun pysäköimme talon eteen tuli kaunis, mustavalkoinen romanian paimenkoira meitä tervehtimään. Se kerjäsi nameja ja teki suuren vaikutuksen sekä minuun että Kiaan.

Teen kaikkeni namupalan edestä!	Maailman kaunein

Dan tervehti meitä sydämellisesti ja tutki Speedyn. Hän totesi, että Speedyllä oli silmätulehdus ja matoja ja antoi sille ruiskeen. Kiitimme ja kättelimme eikä ehtisi kulua montaa tuntia, kun tavattaisiin taas seuraavan kerran – sterilointikampanja pidettiin nimittäin hänen klinikalla.

Dan tuktii Speedyä	Dan antaa ohjeita

Kello oli 22 kun liityimme muiden seuraan Supporterilla. Muut olivat jo ehtineet syödä, mutta tilasimme pizzat ja nautimme ruoasta ja hyvästä seurasta. Sain tavata muutaman Animal Lifen vapaaehtoisen, joita en ollut ennen nähnyt; Vali, Sorana, Laura och Gaby, ja he kaikki olivat niin mukavia. Näin myös Andreean, yksi meidän läheisimpiä kontakteja. Hän oli ollut kiinni muissa asioissa eikä hänellä oli ollut aikaa tavata meitä kuin vasta nyt. Bukarestin tiimi; kolme eläinlääkäriä ja asistentti, olivat myös paikalla.

Koko porukka	Otilia ja Sorana

Kesken illallisen alkoi tapahtua. Pieni pentu oli löytänyt tiensä kadulta ravintolaan. Andreea huokasi; hän tiesi että nyt syttyisi villit keskustelut siitä, otetaanko pentu huostaan vai ei. Tällaisessa isossa vapaaehtoisryhmässä on aina erilaiset mielipiteet. Andreea ja Otilia taistelevat saadakseen ihmisiä ymmärtämään, ettei voida ottaa uusia koiria tarhalle – tilaa ei kerta kaikkiaan ole.

Utelias pentu	Onnen päivä

Jäsenet kokoontuivat kriisitapaamiseen ravintolan eteiseen. Andreea ja Otilia pitivät puoliaan ja viimein kävi niin, että yksi Lauran kavereista otti pennun hoitoon. Hän ei voinut hakea pentua kuin vasta seuraavana aamuna, joten Gaby, ravintolan omistaja, ylipuhuttiin antamaan pennun olla ravintolan tiloissa yön yli.

Menimme hotelliin taas keskiyön paikkeilla. Yllätys hotellissa oli päivän aikana sattuneista yllätyksistä viimeinen: lämmin vesi oli loppunut. Lyhyen ja kylmän suihkun jälkeen nukahdin heti kun pääni koski tyynyyn.

Seuraavana aamuna oli herätys kello kahdeksalta. Tänään alkaisi sterilointikampanja, ja olimme päättäneet kokoontua hotellin edessä yhdeksältä. Aurinko paistoi tänä aamuna eilispäivän taukoamattoman sateen vastakohtana.

Hotelli	Kia

Saavuttuamme Dan Gheocan taloon, alkoi eläinlääkäritiimi heti valmistautua. Ensimmäiset potilaat saapuivat 10-aikaan. Animal Life oli mainostanut ilmaisista steriloinneista useassa eri päivälehdessä ja heillä oli jo runsaasti ennakkoilmoittautuneita. Eläinlääkäritiimi arvioi pystyvänsä steriloimaan noin 100 koiraa ja kissaa kahden päivän aikana.

Tiimi työskenteli nopeasti ja ammatillisesti. Useampi koira nukutettiin saman aikaisesti ja steriloinnit tehtiin sitten ”liukuhihnalla”. Animal Lifen vapaaehtoiset auttoivat hoitotoimenpiteissä (karvojen pois ajelu, jne.) sekä vahtivat koiria, kun ne heräsivät. Minä ja Kia autoimme missä apuamme tarvittiin. Kuvasin myös paljon yhdistyksen dokumenttiprojektia varten.

Danin talo	Valmistautumista

Piha	Romanilapset keräävät marjoja

Lehmiä	Lisää lehmiä

Uusrakenettuja taloja	Kia

Eilispäivän upea, mustavalkoinen narttu tuli taas meitä moikkaamaan. Koska se eli naapuristossa, Andreea käveli ympäri kysymässä tiedetäänkö kenen koira se on. Kukaan ei sitä kuitenkaan tunnistanut, joten päätimme steriloida myös sen. Toimenpiteen jälkeen tuli saksalainen mies hätääntyneenä kysymään mitä olimme tehneet hänen koiralleen. Ilmeni, että Sibiussa lomaileva saksalainen perhe oli päättänyt viedä koiran kotiin Saksaan. Ilmeisesti koira oli heidän mielestään yhtä mahtava kuin meidän mielestä. Mies oli ensin vähän kiihdyksissä, koska olimme steriloineet sen, mutta kun hän kuuli, että sillä oli ollut 5 sikiötä mahassa, hän rauhoittui ja ymmärsi. Hän otti nartun mukaan kotiin.

Ihanaa narttua valmistellaan…	...ja steriloidaan

Iltapäivällä Anca tuli kiskomaan minua hihnasta. Hän oli menossa hakemaan pari koiraa eräältä asuinalueelta ja kysyi halusinko tulla mukaan katsomaan koiria, jotka hän halusi meidän adoptio-ohjelmaamme. Menimme sinne ja sain tavata Marcelan ja Negrutan, kaksi ihanaa mammaa, jotka nyt löytyvät sivuiltamme. Sisarukset elivät piha-alueella ja mukava pariskunta ruokkii niitä päivittäin ja oli myös rakentanut heille omat kopit suojaksi. Pariskunnalla ei ollut mahdollisuutta ottaa koiria asuntoon ja koska uusia luksusasuntoja rakennetaan lähellä, he pelkäsivät, että Marcela ja Negruta ajetaan jossain vaiheessa pois. Lupasin heille tehdä parhaani ja löytää koirille yhteisen kodin.

Marcela	Negruta

Palasimme Danin klinikalle ja työt jatkuivat. Viiden aikaan iltapäivällä tilasimme pizzat ja salaatit Supporterilta, sillä olimme kaikki erittäin nälkäisiä. Eläinlääkärit eivät pitäneet taukoa, vaan jatkoivat ahkerasti töitä. Myöhemmin he nauroivat, että kampanjoiden aikaan vapaaehtoiset ovat aina eniten väsyneitä, mutta he itse voisivat jatkaa loputtomiin.

Minä ja Kia menimme hotelliin vähän aikaisemmin kuin muut, koska olimme kaikesta todella väsyneitä. Takana oli pitkä päivä täynnä uusia vaikutteita ja tahti oli ollut armoton. Andreea lupasi soittaa meille, kun oli illallisen aika.

Huilasimme hotellissa suihkun jälkeen ja odottelimme Andreean soittoa. He olivat arvioineet ajaksi noin klo 21.00, mutta vasta 22.30 Andreea soitti. Väsyneinä menimme hotellin aulaan odottamaan.

Illalliselle saimme seuraksi Livian ja hänen kumppaninsa Bukarestista. He olivat The World Woof Tourin oppaita Romaniassa. The World Woof Tour on dokumenttitiimi joka matkustaa maailman ympäri ja edistää adoptioita. Tiimi koostuu Oscar koirasta sekä sen emännästä Joanne Lefsonista. Joanne adoptoi Oscarin Etelä-Afrikassa viisi vuotta sitten. Oscar lupasi silloin kaikille 480 miljoonalle tarhakavereilleen, että hän matkustaa ympäri maailman ja kertoo heidän tarinansa, ja niin se nyt tekee tämän dokumentin avulla, joka tullaan näyttämään Animal Planetilla. Oscar ja Joanne olivat liian väsyneitä tulemaan ulos syömään, mikä oli ihan ymmärrettävää. Heillä oli vielä 20 maata jäljellä Romanian jälkeen, ennen kuin heidän kiertueensa oli ohi.

Lehdistökuvia:

Oscar ja emäntä Joanne	Oscar hienon lentoboksinsa kanssa

Oscar koira esittelee itsensä Youtubessa (huomioi, että tietokone ehkä vaatii, että hyväksyt sisällön, ennen kuin pääset katsomaan videon):

Tästä linkistä voit katsoa videoita World Woof Tourin maailmankiertueesta.

Ajoimme Sibiun vanhaan kaupunkiin ja kävelimme vanhoja katuja pitkin etsiessämme ravintolaa. Sinä viikonloppuna oli kansainvälinen teatterifestivaali Sibiussa ja torilla esitettiin erilaisia esityksiä melkein ympäri vuorokauden. Nyt siellä oli akrobaattiryhmä, joka esiintyi tunnelmallisen musiikin säestämänä. Koko esitys valojen kera pimeässä oli erittäin jännittävä.

Teatterifestivaali	Jännittävä esitys

Löysimme kivan ravintolan torin kulmassa. Olimme kaikki kai väsyneitä, koska mitään villimpiä keskusteluja ei syttynyt pöydän ympärillä. Tilasin ihanan maukkaan lohipastan ja join (yllätys yllätys) limonadaa. Päätimme melkein heti ruoan jälkeen mennä takaisin hotelliin, jossa nukahdimme heti. Sterilointikampanja jatkuisi seuraavana päivänä.

Seuraavana aamuna ollessamme hotellin alimmassa kerroksessa syömässä aamiaista näimme pienen koiran tepsuttelevan alas portaita. Tunnistin heti Oscar-koiran The World Woof Tourin lehdistökuvista. Oscarin jälkeen tuli emäntä Joanne. Oscar otti paikkansa yhden pöydän alla ja Joanne haki itselleen syötävää. Katsoin heitä nauru kurkussa ja mietin oliko oikeasti mahdollista tuoda koira aamiaispöytään kaikissa niissä 33 maissa, jota Oscar ja Joanne oli vierailemassa.

Hetken päästä tapasimme kaikki hotellin ulkopuolella; Joanne, Oscar, kameramies, Andreea, Kia ja minä. Olimme ensin menossa tarhalle käymään koska dokumenttitiimi halusi kuvia sieltä, ja sen jälkeen jatkaisimme sterilointikampanjaan. Koska myös tänä päivänä satoi ja tiesimme että tarha tulee olemaan todella mutainen, päätimme Kian kanssa ensin käydä ostamassa kumisaappaat. Ostoskeskuksesta löytäisin omin neuvoin tarhalle, joten Andreea ja dokumenttitiimi menivät etuajassa.

Kunnon kumisaappaiden löytäminen Sibiusta ei ollutkaan niin helppoa. Menimme ensin Baumaxille, joka on rakennus- ja yleistarvikeliike. Siellä etsimme hetken ennen kuin kysyin myyjältä. Myyjä ei osannut sanaakaan englantia, mutta vähän romanian sekä kehonkielen avulla pystyin jotenkin kommunikoimaan mitä haimme. Hän neuvoi meidät Realiin, eli supermarketiin ihan Baumaxin kyljessä. Kiitimme ja jatkoimme matkaa. Realissa etsimme taas hetken, ennen kuin kysyin myyjältä. Hän ei myöskään osannut englantia mutta haki meille myyjän joka puhui englantia, ja hän sitten ohjasi meidät oikealle hyllyriville. Kävellessämme ulos supermarketista näimme eläinkaupan näyteikkunassa pari koiranpentua. Se ympäristö ei oikein tarjonnut pennuille mitään virikkeitä.

Pennut näyteikkunassa	Tylsistyneinä

Uusien kumisaappaiden kera ajoimme kohti tarhaa ja sieltä löysimme odotetusti Andreeaan ja filmiporukan. Joanne kyseli yhteistyöstämme ja he kuvasivat meitä, kun kävelimme ympäri katsomassa koiria. Joanne oli erittäin iloinen siitä, että Suomessa on niin hyväntahtoisia ihmisiä, että haluavat jopa adoptoida koiria toisesta maasta.

Tarhalta jatkoimme Danin klinikalle. Tien varrella pysähdyimme kioskilla ja Joanne ja kameramies ostivat virvokkeita. Oscar käveli ylpeänä ympäri, ei mitään hihnoja täällä, ei. Klinikalle saapuessamme Oscar oli myös ensimmäinen, joka astui autosta ulos ja tutustui ympäristöön ja potilasiin. Ymmärsin nyt mitä Joanne tarkoitti, kun hän sanoi Oscarin olevan erikoinen koira.

Joanne katsoo sterilointitoimenpidettä	Joanne puhuu eläinlääkäri Aurelianin kanssa

Joanne haastatteli kameran edessä yhtä eläinlääkäreistä ja kameramies oli heikon näköinen kun näki steriloinnin niin läheltä. Se herätti hyvät naurut meissä katsojissa.

Aurelianin haastattelu	Kameramies keskittyy

Uusia elämyksiä	Joanne nauraa

Minä ja Kia lähdimme pienelle kiertueelle keskellä päivää. Sorana, yksi vapaaehtoisista, omistaa isänsä kanssa maatilan, jossa heillä on hevosia ja aaseja. Tila sijoittuu lähelle vuoristoa, ja halusimme mielellämme mennä sinne katsomaan. Soranan isä ajoi edessämme ja pian olimme jo maatiellä Sibiun ulkopuolella. Näimme mm kaksi yliajettua koiraa, ei ikinä kivaa.

Perillä saimme tervehtiä aasit.

Soranan isä kertoi meille paljon vuoriston eläimistä, mm. niistä 3000 ruskeakarhuista jotka elävät Karpaateilla ja jotka voi nähdä heidän pihastaan aikaisin aamulla, jos vain kohdistaa katsettaan vähän ylöspäin vuoristoja kohti. Tämän vuoksi kaikilla karjanomistajilla on myös laumanvartijakoiria suojelemassa eläimiä, näin myös Soranan perheellä. Näkemämme valkoinen karvakasa oli harmittoman näköinen, mutta meitä kehotettiin pitämään kuitenkin vähän etäisyyttä.

Soranan isä oli menossa taloon ruokkimaan koiria, joten hän ohjasi meidät pienelle metsätielle, jota pitkin voisimme ajaa ja katsoa luontoa. Olimme jo nyt 700 metrin korkeudessa ja tie kiemursi hitaasti ylöspäin. Näimme buffalo-lehmiä laitumella ihan tien vieressä (olimme saaneet tiukan kehotuksen pitää ikkunat suljettuina, koska lehmillä oli tulinen temperamentti) ja jatkoimme pientä jokea pitkin. Aika pian saavuimme kuitenkin puomille, joka sulki tien ja meidän oli pakko kääntyä takaisin.

Ajoimme tämän jälkeen takaisin Sibiuun. Matkalla pysähdyimme Gabyn kotikylässä ja poimimme mukaamme kaksi koiraa sterilointikampanjaan.

Gaby	Soranan isä valvoo

Tuttu näkymä	Toivottavasti hevonen sai itse syödä tuota ruohoa...

Loppupäivä meni samassa tahdissa kuin eilinen päivä; kissoja ja koiria steriloitiin niin kuin liukuhihnalla.

Toto odottaa	Toton vuoro

Valmisteluja	Tri Aurelian pitää ansaitun tauon

Koirat heräävät nukutuksesta	Koira, jolla ilmeni hengitysvaikeuksia

Hevonen, joka söi ruohoa vieressämme	Ketju kaulan ympärillä

Mustavalkoisen paimenkoiran ottanut perhe tuli hyvästelemään. He olivat leikanneet pois koko likaisen turkin ja olivat nyt menossa kotiin Saksaan. Narttu oli saanut uuden nimen, Pacha, ja toivotimme sille onnea uuteen kotiin.

Näin opimme tuntemaan sinut	Onnea elämään, Pacha!

Tilasimme ruokaa ilta kuuden aikaan ja sen jälkeen sekä Kia että minä olimme niin väsyneitä, että menimme hotelliin huilaamaan. Kaikki, myös Andreea ja Otilia, olivat niin väsyneitä, että päätimme olla menemättä mihinkään illalla. Kaikki tarvitsivat lepoa. Kaikkiaan 111 koiraa ja kissaa saatiin sterilisoitua näiden kahden päivän aikana loistavan Bukarestin tiimin ansiosta.

Seuraavana aamuna nukuimme kello 8 saakka ja aamiaisen jälkeen haimme Otilian. Sieltä menimme suoraan sairaalaan jotta saisin toisen rabiespiikin. Tällä kertaa meni aika joustavasti, vaikka talousosastolla kestikin jonkin aikaa. Otilia kertoi, että lääkäreillä on todella huono peruspalkka (noin 150 euroa ilman lisiä), huonompi kuin esim roska-autonkuljettajalla, ja EU:n liittämisen jälkeen lahjukset ovat niin kuuma puheenaihe, että kukaan ei enää uskalla vastaanottaa niitä. Lääkärit pystyivät tienaamaan extraa lahjuksilla ja nyt heidän tilanteensa siis huononi EU:n myötä aika paljonkin. Nyt kukaan ei ole halukas tekemään paljon töitä sillä palkalla, ja se on jopa ymmärrettävää. Toisaalta oli turhautuvaa seistä ja odottaa vain odottamisen vuoksi.

Lähdettyämme taas matkaan pysähdyimme ensin supermarkettiin ostamaan mukaan lounasta sekä tuliasia kotiin. Ostimme viiniä ja marmeladia ystävillemme ja jonotimme jonkun aikaa ruokatiskillä ostaaksemme salaatteja ja voileipiä mukaan. Söimme heti tarhaan tultuamme ja Dacian pieni takaluukku oli erinomainen pöytä. Koirat Nora, Cora ja Sparky istuivat kiltisti jaloissamme ja etsivät tippuvia ruokapaloja. Kukaan niistä ei kuitenkaan ollut kiinnostunut tomaateista ja mozzarella-juustosta.

Odottavia suita	Kia ja Nora

Koko loppupäivän vietimme tarhalla. Arvioin kymmenkunta uutta koiraa adoptio-ohjelmaamme ja otin kaikista kummikoirista valokuvia. Elena, nainen joka hoitaa tarhalla koiria, oli aika heikossa kunnossa ja hänen olisi pitänyt olla jo sairaalassa sydänleikkauksessa, mutta hän ei ole halunnut lähteä ennen kuin koirille on löydetty toinen hoitaja.

Elenan fanclubi	Kissanpentu

Elena	Hei siellä!

Elena ruokkii kissanpentua	Hyvää!

Ehdimme juuri tehdä asiat loppuun tarhalla, kun ukkonen alkoi jyristä. Ajoimme takaisin kaupunkiin ja liikenneympyrän kohdalla yritin katsoa näkyisikö sitä pentua joka oli purrut minua, mutta en nähnyt. Otilia sanoi nähneensä edellispäivänä ihmisten ruokkimassa sitä, joten ehkä heillä oli parempi onni ja saivat sen kiinni. Kukaan ei ole sitä nähnyt sen jälkeenkään, joten valitsen positiivisen ajatusmallin enkä sitä, että se mahdollisesti jäi auton alle.

Pysähdyimme tankkaamaan autoa, jonka minun piti palauttaa vielä samana iltana. Jatkoimme hotellille, kun olimme jättäneet Otilian kotiinsa. Myöhemmin, kun olin jättänyt vuokra-auton samalle kivalle miehelle, Andreea tuli hakemaan meidät ja menimme ensin hänen isoäidin luokse katsomaan vastarakennettuja koiratiloja autotallissa.

Andreea	Kennelit

Kennelit olivat hyvännäköisiä. Andreean isoäidin luona majailee useimmiten koiria, jotka tarvitsevat erikoishoitoa esim. auto-onnettomuuden jälkeen. Tällä hetkellä olivat kaikki kolme kenneliä varattuna. Ovet ovat aina auki, joten koirat saavat liikkua vapaasti autotallin ja puutarhan välissä. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt miten hyvin he ovat järjestäneet asiat näille heikoimmille potilaille.

Puutarha	Asukas

Jatkoimme matkaa keskustaan ja poimimme Otilian mukaan matkalla. Menimme vanhaan kaupunkiin ja kävelimme ympäri ensin hetken, kun etsimme postilaatikkoa jotta Kia voisi postittaa postikorttejaan. Näimme koiran, joka seurasi naista parin metrin päässä. Otilia kysyi naiselta oliko se tämän koira, mutta ei ollut. Raukka uskoi varmasti, että jos se seuraa naista tarpeeksi pitkään, niin se saa jotain syötävää.

Postilaatikko	Nälkäinen

Mutta, onko se...?	Kyllä vain! R-kioski!

Söimme illallista kivassa saksalaisessa ravintolassa. Ravintoloissa huomaa todellakin hintaeron Suomeen; tässä söimme 4 henkeä hienon, kolmen ruokalajin illallisen juomineen ja maksoimme yhteensä noin 25 euroa. Keskustelimme kaikenlaisia yhdistysasioista ja suunnittelimme myös heidän heinäkuun Suomen matkaa, joka siis toteutui Match shown yhteydessä.

Andreea ja Otilia	Otilia ja Kia

Menimme takaisin hotelliin 23.00 ja pakkasimme tavaroitamme. Nousimme jo neljältä aamulla ja otimme taxin lentokentälle. Lento Bukarestiin sujui mukavasti ja siellä odotimme kolme tuntia kunnes Andreea ja Marius Cernavodasta toivat koirat, jotka otimme mukaan Suomeen.

Marius, Andreea ja koirat

Selviydyimme matkaselvityksestä ja odotimme koneen nousemista. Teddy kai kyllästyi odottamaan, koska se rupesi kiertelemään laukussa ympäri ämpäri ja yritti purra kassin seiniä läpi ulos vapauteen. Onneksi se nukahti, kun olimme koneessa, ja Kia ei uskaltanut koko matkan aikana liikuttaa jalkojaan, ettei se heräisi. Helsingissä meitä odotteli Pian lisäksi Delian tuleva omistaja sekä Teddyn kotihoitajat.

Menimme Pian luo juomaan kahvia ja kävimme nopeasti läpi matkan tapahtumat ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Vaasaa. Niin kuin aina, tuntui surulliselta jättää Romania, mutta onneksi seuraava matka ei ole kovinkaan kaukana tulevaisuudessa...

Jenny - 30.6.2009