Hyvä Kodittomien koirien ystävien tukija,
tämä uutiskirje pitää sisällään tapahtumat helmikuusta huhtikuun puoliväliin. Pahoittelemme, että kiireen vuoksi useampi kuukausikirje on jäänyt välistä. Tästä alkaa hurja kiri, minkä vuoksi tällä kertaa uutisia on jaettavaksi enemmän.
Tämän uutiskirjeen myötä vetovastuu kirjeen sisällöstä on siirtynyt yhdistyksen tiedottajalle Mariannalle. Yhteystiedot lopussa.
Uutisia Romaniasta
Cernavoda jojoilee koirien kohtalolla – Save the Dogsilla töitä kellon ympäri
Kuten aiempana kahtena vuonna, myös tänä keväänä Cernavodan pormestari on määrännyt kaupungin kulkukoirat kiinniotettaviksi ja salaa tapettaviksi. Tällä kertaa syy kaupunkilaisten vahvasti vastustamaan verilöylyyn on ilmeinen: kesäkuussa kaupungissa järjestetään pormestarinvaalit, ja kulkukoiraton kaupunki oli yksi istuvan pormestarin, Mariana Mircean, vaalilupauksista.
Cernavodassa onkin jälleen eletty henkisesti tuskallisia aikoja. Save the Dogs on onneksi kyennyt ennakoimaan koiranpyydystäjien toimia menestyksekkäästi ja pelastamaan koiria alueilta, joilta niitä tultiin ensimmäisenä hakemaan. Katukoirien pelastaminen on toisaalta johtanut suuriin lisähaasteisiin, sillä Save the Dogsin tarhat ovat tähän aikaan vuodesta ääriään myöten täynnä, ja kaduilta on otettu turvaan paljon koiria, jotka tarvitsevat välitöntä hoitoa ja lääkitystä, mikä aiheuttaa lisää päänvaivaa entistä pienemmillä resursseilla toimivalle Save the Dogsille.
Koiria on valitettavasti myös jäänyt rankkureiden satimeen. Save the Dogs on turvautunut melko harvinaiseen ratkaisuun ja käynyt pelastamassa koiria Constantan kaupungissa sijaitsevalta tappotarhalta. Hupi ei ole ilmaista, vaan jokaisesta koirasta pitää maksaa 50 €, mikä on romanialaiselle viikon tai kahden palkka! Tämäkin osaltaan todistaa kyseisen tappotarhan todellisen motiivin: liiketoiminnan.
Olemme erittäin kiitollisia kaikille suomalaisille, jotka ovat lahjoituksellaan auttaneet meitä pelastamaan koiria karmealta kuolemalta.
Tässä kuvia pienestä narttukoirasta, jota olin hakemassa tappotarhalta viime torstaina:
Moni ei selvinnyt ennätysvaikeasta talvesta
KKY:n hevossuojelukampanja ei olisi voinut startata parempaan aikaan, sillä tammi-maaliskuu oli Romaniassa helvetillistä lumimyrskyjen ja pakkasten aikaa. Kulkukissojen ja -koirien lisäksi myös hevosia ja aaseja - ja oletettavasti myös ihmisiä – kuoli viime talvena kylmyyteen.
Save the Dogsin eläinlääkärit olivat onneksi paikalla jakamassa hevosille loimia ja ruokaa ja ihmisille vaatteita aina kun teitä saatiin raivattua auki.
Poikkeuksellisen runsas lumi aiheutti myös hieman harvinaisemman murhenäytelmän, kun useilla tarhoilla eri puolilla maata eläimiä hautautui lumeen. Massiivisista pelastusoperaatioista huolimatta kaikkia ei voitu pelastaa.
Save the Dogsin tarhoilla koirille puettiin jopa neljä takkia päällekkäin, jotta kaikki pysyisivät lämpiminä. Joulukuussa Suomesta lähetetyt kymmenet takit tulivat siis suureen tarpeeseen.
DB Schenker lähetti KKY:n ison avustuskuormaan ilmaiseksi Romaniaan maaliskuussa. KKY uutisoi Sharewoodissa avustuskuormasta näin: http://sharewood.org/info_news.php?id=368&cause_id=54
Keskitysleiri nimeltä Tandarei
Maaseudun pikkukylissä steriloimassa kiertänyt eläinlääkäri Alina aavisti pahimpien pakkasten aikaan, että Tandarein kaupungissa olisi ongelmia säilyttää tarhakoirien olosuhteet edes jotenkuten siedettävällä tasolla. Siksi hän matkasikin sadan kilometrin päähän Medgidiasta, Tandarein tarhalle, missä häntä kohtasi lohduton näky: koirien vesi oli jäätynyt kuppeihin ja pikkukoirat sekä pennut olivat vain hetkien päästä kuolemasta.
Alina valitsi 25 välitöntä apua tarvitsevaa, mutta pelastettavissa olevaa koiraa mukaansa tarhalta. Myös nämä koirat ovat kuormittaneet Save the Dogsin niukkoja resursseja entisestään, mutta ilman Alinan toimia koirat olisivat kokeneet tuskallisen kuoleman.
Save the Dogsin puheenjohtaja Sara Turetta neuvottelee Tandarein kaupungin kanssa, jotta tarhan olosuhteita kohennettaisiin huomattavasti ja kaupunki aloittaisi sterilointiohjelman koirakannan hallitsemiseksi.
Minin lyhyt elämä
Romanian talven armottomuus henkilöityi tällä kertaa muun muassa pieneen Minimus-varsaan, joka pelastettiin helmikuussa köyhältä romanialueelta. Minin emä oli jo menehtynyt pakkaseen ja aliravitsemukseen, ja Minikin todettiin vakavasti sairaaksi. Suurinta huolta aiheutti noin puolivuotiaan varsan vaikea riisitauti, mikä aiheutti takajaloissa vaikean virheasennon.
Mini vastasi kuitenkin tarjottuun hoitoon hyvin, ja olimme kaikki toiveikkaita koko henkilökunnan sydämet sulattaneen läsipään toipumisesta lähestulkoon terveeksi nuorukaiseksi. Mini kuitenkin lopetti syömisen eräänä maaliskuun aamuna ja nukahti oljilleen pian sen jälkeen enää heräämättä.
Minin poismeno tarkoittaa sitä, että Save the Dogsilla on jälleen paikka auki yhdelle pelastettavalle hevoselle.
Save the Dogs ja KKY aloittavat lähitulevaisuudessa kampanjan uuden hevostallin rakentamiseksi Footprints of Joyn maille. Pienempi nykyisistä talleista halutaan korvata kuuden karsinan tallilla ja jättää pieni talli tulevaisuudessa terapia-aasien käyttöön.
Uusi talli on päätetty nimetä Minin mukaan.
Footprints of Joy – tilannekatsaus
Eläinsuojelukeskus Footprints of Joy avataan Cernavodassa kesäkuussa. Siihen mennessä koirat ovat siis muuttaneet uuteen, hienoon tarhaansa. Avajaisiin on tarkoitus saada suomalaisedustus, ja pieni joukko KKY:n suomalaisia tukijoita lähtee elokuun alussa myös ihailemaan tätä ihmettä historian ensimmäiselle ryhmämatkalle. Paikkoja on muuten yhä muutama vapaana!
Pelkkä koiratarha ei vielä riitä kääntämään Romanian eläinsuojelun suuntaa, ei edes paikallisesti. Huhtikuussa alkaakin aktiivinen kampanjointi myös eläinlääkintäklinikan rakentamiseksi samalle tontille.
KKY tukee valistusprojekteja kahdessa eri kaupungissa
KKY:n molemmat yhteistyökumppanit, Save the Dogs ja Animal Life Sibiu ovat vuoden alusta alkaen toteuttaneet toiminta-alueellaan valistustoimintaa kouluissa, räätälöitynä oman kaupungin eläinsuojelutilanteen vaatimuksiin.
Sibiussa valistusprojektia toteutetaan vapaaehtoisvoimin. Kouluun on viety mukaan paljon rekvisiittaa sekä koiria, joita lapset pääsevät hoivaamaan.
Tärkeitä lukuja:
Sterilointeja Cernavodassa: 10 556
Sterilointeja liikkuvalla klinikalla: 8229
Sterilointeja Calarasissa*: 580
Sterilointeja yhteensä 19 365
*Calarasi-projekti on päättynyt
Uutisia Suomesta
KKY sai uuden hallituksen ja uusia aktiiveja
KKY järjesti vuosikokouksensa tällä kertaa Tampereella 24.3. Hallituksessa jatkavat puheenjohtaja Jenny, sihteeri Kia sekä tiedottaja Marianna. Neljäs hallituslainen vuonna 2012 on Johanna Leinonen.
Perhelomalle siirtynyttä koirakummivastaavaa Ritaa on lisäksi tullut tuuraamaan Leena Mäntylä, joka on adoptoinut Romaniasta kauniin Geta-koiran. Kahden romanialaisen koiran huoltaja Tanya Liuko on myös liittynyt KKY:n vahvuuteen. Tanya on mm. kesäpäivien yhteyshenkilö ja tulee järjestämään myös koiratreffejä pääkaupunkiseudulla. Tampereella koiratreffeistä vastaa Johanna.
Tavataan kasvotusten!
Kevään ja kesän aikana KKY on edustettuna lukuisissa tapahtumissa. Näistä mainittakoon ensimmäisinä Helsingin Messukeskuksessa 28.–29.4. järjestettävä Pet Expo -tapahtuma. KKY:n osasto on 1a9.
Otamme kiitollisena vastaan uusia, ehjiä arpapalkintoja messuille. Arpojen tuotto käytetään Romanian eläinten hyväksi. Ota yhteyttä sini [at] koirienystavat.com (siniatkoirienystavatdotcom) tai marianna [at] koirienystavat.com (mariannaatkoirienystavatdotcom).
Heinäkuun 6.-8. päivä KKY järjestää jälleen kesäpäivät-nimellä kulkevan viikonloppuleirin Vaherman leirikeskuksessa Pusulassa. Kaikki tukijat, jäsenet, koiran adoptoijat ja muut kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita! Kesäpäiväkutsu on tulossa internetiin pian.
Kampanjointia ja helppoja tapoja auttaa
KKY etsii koko ajan uusia yrityssponsoreita toiminnalleen Romaniassa. Myös esimerkiksi jäsenlehti Rokkyyn toivotaan maksullisia ilmoituksia. Lisätietoa Mariannalta, marianna [at] koirienystavat.com (mariannaatkoirienystavatdotcom).
Iloitsemme myös muutamista upeista kampanjoista, jotka ovat jo käynnissä. Helsingissä Hämeentiellä New Waves Salon -parturi-kampaamo lahjoittaa uusien asiakkaiden hiusten leikkuusta 5 € ja värjäyksestä 10 € Romaniaan tai Espanjaan Dog Force One ry:n kautta, kunhan asiakas muistaa mainita tunnussanan, joka on RESCUE.
Ekologisten ja eläineettisten tuotteiden nettikauppa Versokauppa taas lahjoittaa nimetyistä tuotteista euron KKY:lle. Versokaupan Henna päätti jatkaa kampanjaa vielä toisella kuukaudella. Kiitämme Hannaa sydämellisesti! Versokaupan tuotteisiin voi tutustua osoitteessa: http://www.versokauppa.fi/product_catalog.php?c=187
Äänestä KKY:tä Victoria Stilwellin koiraluennon hyväntekeväisyyskohteeksi!
Victoria Stilwell, kansainvälisesti tunnettu englantilainen koirakouluttaja, saapuu kesäkuussa Suomeen. Stilwell on aktiivinen eläinsuojelija ja auttaa monia erilaisia yhdistyksiä, jotka tekevät työtä mm. hylättyjen koirien eteen.
Suomessa Victoria nähdään Finlandia-talon lavalla 16.6. Osan päivän tuotoista hän jakaa kahden eniten ääniä Facebook-äänestyksessä saaneen eläinsuojeluyhdistyksen kesken. Pyydämmekin kaikkia KKY:n tukijoita äänestämään yhdistystämme tapahtuman Facebook-sivulla. Se löytyy osoitteesta: https://www.facebook.com/events/123635401101173/. Äänestäminen tapahtuu painamalla “Tykkää” sitä kommenttia, jossa mieleisen avustuskohteen nimi lukee.
Victoria Stilwellistä lisätietoa: www.positively.com
Serlan Hyvä teko -kilpailun palkinto
KKY sijoittui Serlan järjestämässä Hyvä teko -kilpailussa kymmenenneksi ja sai yritykseltä 1000 €:n arvoisen lahjoituksen. Lahjoitus on päätetty yhdessä Serlan kanssa käyttää yhden mikrosirulukijan sekä yhden bannerin hankkimiseksi. Loppusummalla, joka on runsaat 600 €, ostamme loishäätökuureja hevosille ja koirille. Kiitämme vielä kerran sekä KKY:tä äänestäneitä että Serlaa saamastamme tuesta!
Lopuksi: ennen ja jälkeen: Pollyn tarina
Polly oli yksi Tandarein tarhalta pelastettujen koirien kriittisimmistä tapauksista, heiveröinen ja kipeä pieni pentu. Medgidian tarhalla Polly on neljän viikon aikana saanut ruuan, lääkkeiden ja rakkauden ansiosta massaa ympärilleen ja kasvattanut luottamusta ihmisiin, ja on kohta matkustamaan uuteen kotiinsa ulkomaille.
Jäikö jokin vaivaamaan? Kaipaatko lisätietoa? Ota yhteyttä Mariannaan, marianna [at] koirienystavat.com (mariannaatkoirienystavatdotcom).
Toivottavasti näemme alkavan kesän tapahtumissa!
Oikein mukavaa koirakevättä kaikille!
Marianna Lammi, KKY
- Log in to post comments