Viime viikon eläinsuojelukonferenssin jälkeen olemme täynnä inspiraatiota jatkaa työtämme Romanian eläinten eteen. Tässä uutiskirjeessä tulee pieni kooste konferenssin tunnelmista, mutta ensin haluamme kertoa enemmän siitä mitä Romaniassa tapahtuu tällä hetkellä.

Save the Dogs

Työ uudella tarhalla, ”Footprints of Joy” eli ”Ilon jalanjäljet” jatkuu kovaa vauhtia ja alla näet pari uutta kuvaa. Voimme iloksemme ilmoittaa että sekä ENPA (Italian kansallinen eläinsuojelujärjestö) että englantilainen DogsTrust ovat päättäneet sponsoroida kumpikin oman tarha-osansa ja jättävät näin omat ”jalanjälkensä” Romaniaan. Tällaisten isojen organisaatioiden tuki, varsinkin kun ne harvoin tukevat projekteja ulkomailla, on tietenkin suuri osoitus Save the Dogsin kovasta työstä. Tarhan loppuosan rahoitus on kuitenkin edelleen auki, joten haastamme kaikki mukaan. Vain yhdessä voimme toteuttaa tämän! Voit lahjoittaa pankkitilillemme FI96 4970 0010 0480 05 tai PayPalin kautta.

Haluamme myös jakaa teille tämän pienen tarinan joka tuli meille Lililtä sähköpostissa. Monia koiria, etenkin pentuja, hylätään tarhan ulkopuolelle ja tämä pieni 12-vuotias poika jäi kiinni itse teossa. Hän oli jättänyt joukon pentuja muovikassissa aidan viereen ja oli juoksemassa pakoon kun henkilökunta pysäytti hänet. Hän selitti silloin että hänen äitinsä oli antanut hänelle tehtäväksi tuoda pennut tarhalle, sillä äiti ei enää halunnut pitää niitä kotona. On tietenkin hyvä asia että pennut tuodaan tarhalle eikä hylätä kadulle, joten poika sai siitä kiitokset. Henkilökunta vei pojan kotiin ja toi sieltä nartun steriloitavaksi jotta lisää pentuja ei pääsisi syntymään.

Terveisiä Sara Turetalta

Kodittomien koirien ystävät on kerännyt uutta tarhaa varten mahtavat 8000 euroa. Sara Turetta on kovin vaikuttunut siitä, miten KKY:n kaltainen pieni yhdistys saa aikaan näin suuria tekoja. Sara välitti kiitoksensa kaikille Riikan konferenssista käsin ja toivomme, että onnistumme tässä välittämään hänen syvän kiitollisuutensa. Ilman teitä lahjoittajia tämä ei olisi ollut mahdollista. Olette kaikki tavalla tai toisella mukana tekemässä Save the Dogsista yhtä Romanian menestyneimmistä eläinsuojeluorganisaatioista. Emme pysty sanoin kuvaamaan kiitollisuuttamme ja arvostustamme, joten sanomme vain: KIITOS!

Aasien aika! Konsertti ja video

Milanossa pidettiin 11.10 Nicola Piovanin konsertti Aasien aika – projektin hyväksi. Noin 1000 henkilöä tuli kuuntelemaan kaunista musiikkia sekä Saran esitelmää projektista.

Kuten tiedätte, KKY vastaa aasien ylläpidosta ja hyvinvoinnista ja etsimme edelleen uusia kummeja aaseillemme Boss, Sile, Caludio ja Ioan. Tulevaisuudessa joudumme ottamaan yhä suuremman taloudellisen vastuun projektista jos haluamme sen jatkuvan. Ja mehän haluamme! Olemme tuottaneet videon projektista, toivottavasti uhraatte muutaman minuutin sen katsomiseen ja jaatte sen ystävillennekin:http://www.youtube.com/watch?v=AujOwPtsLOY.

Save the Dogs huolestuttavassa taloudellisessa tilanteessa

Italian epävakaa poliittinen tilanne sekä talouskriisi ympäri Eurooppaa ovat vaikuttaneet suuresti saatuihin lahjoituksiin. Nyt kun Save the Dogs on palkannut yrityksen rakentamaan uutta tarhaa, on taloudellinen paine myös maksaa heidän laskunsa ajallaan. Lisää tähän yhtälöön vielä se tosiasia että loka- ja marraskuu ovat aina hiljaisia lahjoitusten suhteen, niin voimme nopeasti todeta että Save the Dogsia odottaa todella vaikea aika, joka voi pahimmassa tapauksessa vaikuttaa myös eläinten hyvinvointiin. Tämän johdosta pyydämme kaikkia kynnelle kykeneviä osallistumaan kampanjaamme, jonka avulla saamme katettua koiranruokakustannuksia, jotta edes ravinto olisi koirille turvattu. Lahjoittamalla pienenkin summan olet mukana auttamassa ja olemme siitä erittäin kiitollisia. Voit osallistua kampanjaan joko tavallisella tilisiirrolla FI96 4970 0010 0480 05 (kirjoita viestikenttään hätäapu sekä JULK mikäli saamme julkaista nimesi) tai Facebookin kautta.

Save the Dogsin kalenteri nyt myynnissä!

KKY ei tänä vuonna tee omaa kalenteria, mutta meidän kauttamme on mahdollista tilata Save the Dogsin upea pöytäkalenteri hintaan 10 €. Kalenterin kuvat on tänä vuonna kuvannut yhdistyksemme Samuli Ylikraka. Tilaukset voi laittaa Kialle: kia [at] koirienystavat.com (kiaatkoirienystavatdotcom). Kalenterit toimitetaan marraskuun lopulta alkaen.


Terveiset ICAWC konferenssista Riikassa

Yhdistyksemme Jenny ja Marianna osallistuivat jälleen kansainväliseen lemmikkieläinten hyvinvointikonferenssiin ICAWC:iin viime viikolla Riikassa. Konferenssin järjestäjänä toimii DogsTrust ja se kerää vuosittain noin 250 innokasta osallistujaa ympäri maailman. Tänä vuonna oli Jenny ja KKY kutsuttu puhujaksi yhdessä Sara Turettan kanssa, ja aiheena oli vastuulliset kansainväliset adoptiot. Esitelmä sai paljon huomiota ja kiitosta. Yksityiskohtaisempi raportti tulossa pian kotisivuille.

 

Lemmikkieläinten tilanne EU:ssa

Viime aikoina on EU-tasolla tapahtunut paljon lemmikkieläinten suhteen ja kuten moni teistä jo tietää on KKY tehnyt kovasti työtä saadakseen lemmikit sisällytettyä EU-lainsäädäntöön. Pets in Europe (PIE) on lakkautettu, sillä Eurogroup for Animals on vihdoin ottanut lobbaustyössään vastuun myös lemmikkieläimistä ja DogsTrust liittyi heidän jäsenorganisaatiokseen. Olemme laatineet tilanteesta raportin, joka on luettavissa täällä.

Sharewood

KKY on nyt mukana myös Sharewoodissa, hyväntekeväisyysfoorumi jossa voi klikkailla mainoksia ja näin kerätä rahoja valitsemalleen järjestölle. Muutamassa viikossa olemmekin jo saaneet kerättyä yli 130 euroa ja summa kasvaa päivä päivältä. Tule sinäkin mukaan tukemaan yhdistystämme – se on täysin ilmaista! http://sharewood.org/home.php.


TÄRKEITÄ LUKUJA

Sterilointeja Cernavodassa:

Sterilointeja tehty liikkuvalla klinikalla:

Sterilointeja Calarasissa *:

Steriloinnit yhteensä:



Adoptioita 2011:
9792

7274

580

17 646



380


Luvut ovat päivitetty 27.10.2011. Save the Dogs adoptoi koiria Italiaan, Hollantiin, Ruotsiin, Sveitsiin ja Suomeen.



* Calarasi-projekti on päätetty.