Talvi saapui Romaniaan
Viime päivien aikana on Romaniassa ollut kova lumimyrsky ja monet tiet ovat olleet suljettuina, myös moottoritie Cernavodan ja Bukarestin välillä. Eilen oli Cernavodassa jopa 15 pakkasastetta ja kylmempiä lukemia on luvassa ensi viikon alulle. Tämä on tietysti vaikeaa aikaa tarhan eläimille, mutta voimme vain kuvitella millaista on kulkukoirilla, jotka eivät löydä pakkasesta suojaa, eivätkä lumen alta ruokaa.
Nämä kuvat hevosista ja aaseista ovat Footprints of Joyn tarhalta eilen:
![]() |
![]() |
---|
Uusi projektimme työhevosten puolesta
KKY käynnistää nyt uuden projektin jossa tulemme tarjoamaan apua työhevosille Save the Dogsin toiminta-alueella. Hallituksen varajäsen ja ahkera matkaajamme Marianna Lammi vastaa projektista, joka tietenkin toteutetaan yhteistyössä Save the Dogsin kanssa. Projekti toimii siten, että Save the Dogsin eläinlääkärit Raul ja Roxana vierailevat hevostenomistajien luona, tarjoamassa apua sitä tarvitseville. Apu voi olla esim. eläinlääkintäapua (madotus, loishäätö, haavojen ja infektioiden hoito) ja niissä tapauksissa joissa omistajat suostuvat jälkitarkastuksiin, apua tarvikelahjoituksen muodossa, esim. loimia, riimuja, kaviokoukkuja jne.
Projekti toteutetaan yksinomaan suomalaisin lahjoitusvaroin ja olemme sopineet että Raul ja Roxana jalkautuvat hevosten pariin joka kuukausi sen mukaan, kuinka paljon lahjoituksia projektille on kyseisenä kuukautena kertynyt. Tarvitsemme nyt apuasi päästäksemme alkuun!
Voit tukea tätä projektia joko kertaluonteisena lahjoituksena tai ryhtymällä hevoskummiksi, jolloin lahjoitat omavalintaisen summan kuukausittain. Projektin jatkuvuuden kannalta kummit ovat erittäin tärkeitä.
Jos haluat ryhtyä hevoskummiksi, lahjoita haluamasi summa kuukausittain tilille FI9649700010048005 ja laita maksun viestiksi ”hevoskummi”. Muista ilmoittaa yhteystietosi Mariannalle marianna [at] koirienystavat.com (mariannaatkoirienystavatdotcom) jotta voimme lähettää sinulle kuvia ja päivityksiä.
Jos haluat tukea hevosprojektia kertaluonteisena lahjoituksena, käytä yllä olevaa tilinumeroa, kirjoita viestikenttään ”hevosille” sekä ”julk”, mikäli nimesi saadaan julkaista.
Vastaanotamme myös tavaralahjoituksia; toki pienemmässä määrässä, sillä suuria määriä tavaraa emme saa lähetettyä Romaniaan kustannustehokkaalla tavalla. Tällä hetkellä otamme vastaan riimuja ja riimunaruja, kaviokoukkuja, harjoja ja sukia, sisä- ja ulkoloishäätölääkkeitä sekä vitamiinilisiä. Jos haluat tehdä tavaralahjoituksen ota yhteyttä Mariannaan marianna [at] koirienystavat.com (mariannaatkoirienystavatdotcom)
Tervetuloa tutustumaan projektin omaan Facebook-sivuun!
Alla näet pari tuoretta kuvaa joissa Raul auttaa köyhää perhettä lahjoittamalla loimia sekä antamalla loishäätöjä heidän hevosilleen:
![]() |
![]() |
---|
Valistystyö Medgidian kouluissa
Italialaisen sponsorin ansiosta 1500 koululaista Medgidiassa tulee kevään aikana saamaan koulutusta eettisestä eläintenpidosta. Projekti on nimeltään ”Koirat, ystävämme – miten sinusta tulee vastuullinen omistaja”. Save the Dogs on palkannut tehtävään Alexandran, joka vastaa valistustyöstä ja toivomme kykenevämme jatkamaan valistusprojektia myös kesän jälkeen.
![]() |
---|
Lähestymme 1200 euroa Sharewoodissa!
Yli 550 henkilöä on valinnut KKY:n avustuskohteekseen Sharewoodissa ja tästä olemme erittäin iloisia. Sharewoodin periaate on että käyttäjät lahjoittavat rahaa valitsemalleen avustuskohteelle klikkaamalla yritysten mainoksia. Tällä hetkellä Sharewoodin sivuilla on kaksi mainosta klikattavana päivittäin ja näin ollen yhdistyksen tilille ropsahtaa 10 senttiä per klikkaava jäsen per päivä.
Tämä on niin helppo tapa auttaa ja on lisäksi vielä täysin ilmainen. Vaikka oma summa eli 5 senttiä per mainos per päivä voi tuntua vähäiseltä täytyy muistaa mihin se johtaa kun tukijoita on paljon: melkein 1200 euroa on lahjoitettu KKY:lle lokakuusta alkaen! Tämänhetkisellä tukijamäärällä meillä olisi potentiaalia kerätä 55 euroa per päivä, eli 1650 kuukaudessa!
Kaikki jäsenet eivät kuitenkaan käytä Sharewoodia aktiivisesti ja tässä pieni toive: muistakaa kirjautua sisään ja klikata mainoksia päivittäin! Avuntarve on suuri ja näin jokainen voi kantaa kortensa kekoon todella helposti ja vaivattomasti, vain muutamalla klikkauksella. Sharewoodin voi laittaa vaikka aloitussivuksi tietokoneella, niin siellä muistaa käydä päivittäin.
Mikäli et ole vielä jäsen, liity Sharewoodiin KKY:n tukijaksi ja auta meitä auttamaan Romanian eläimiä! http://sharewood.org/cause.php?cause_id=54
Ennen ja jälkeen
Facebookissa julkaistiin shokeeravia kuvia riutuneesta nartusta ja sen 10 pennusta. Kun kävi ilmi että koiraperhe asui Merenin kylässä, joka ei ole kaukana Medgidiasta, Save the Dogs ei voinut sulkea silmiään vaan ryntäsi paikalle pelastamaan ne. Narttu, joka sai nimekseen Marina, oli todella huonossa kunnossa mutta on nyt toipunut hyvin. Kuvissa näet Marinan ja sen pennut löytöhetkellä sekä Marinan Medgidian tarhalla.
![]() |
![]() |
---|
Liity jäseneksi tukemaan toimintaamme!
KKY:ssä kaikki lahjoitukset menevät lyhentämättöminä kohteeseen – senttiäkään ei käytetä hallinnollisiin kuluihin. Kuten kaikissa yhdistyksissä KKY:ssä on kuitenkin myös erilaisia kuluja katettavana vuosittain, kuten kotisivut, pankkikulut sekä rahankeräyslupamaksut, ja näihin tarvitsemme apua jäsenmaksujen muodossa.
Jäsenenä saat uutiskirjemme lisäksi jäsenlehti ROKKY:n kahdesti vuodessa, joko painettuna versiona tai sähköisesti. Voit tutustua lehden 2010 numeroihin tästä: http://issuu.com/koirienystavat/docs.
Liity jäseneksi maksamalla kannatusjäsenmaksu 20 euroa tilille FI4749702520012448 viestillä jäsenmaksu. Muista myös täyttää jäsenlomake osoitteesta http://www.koirienystavat.com/fi/jasen.php
Jos olet jo KKY:n jäsen, toivomme sydämestämme että haluat jatkaa tukemistamme tänäkin vuonna. Jäsenmaksun voit suorittaa yllä olevalle tilinumerolle, muista ilmoittaa mikäli yhteystietosi ovat muuttuneet.
Tuhannet kiitokset teille kaikille!
TÄRKEITÄ LUKUJA
Sterilointeja Cernavodassa: Sterilointeja tehty liikkuvalla klinikalla: Sterilointeja Calarasissa *: Steriloinnit yhteensä: Adoptioita 2011: |
10156 7729 580 18 465 561 |
Luvut ovat päivitetty 28.1.2012. Save the Dogs adoptoi koiria Italiaan, Ruotsiin, Sveitsiin ja Suomeen.
* Calarasi-projekti on päätetty.
- Log in to post comments