Aina joskus kohtaamme kritiikkiä siitä, että yksilöiden auttaminen vie resursseja kollektiiviselta avulta. Romanian eläinsuojeluongelmat ovat kuitenkin rakenteellisia, eikä esimerkiksi hevosten ja aasien asema parane ennen kuin talous kasvaa ja niistä voidaan työvälineinä luopua. Jos hätä ja ahdinko on niin suurta kuin Romaniassa, apu on viime kädessä aina yksilöapua.

Haluamme julkaista kaikkien eläinten ystävien tiedoksi muutaman eläinyksilön ja –persoonan tarinan. Nämä ovat tapauksia, jotka ovat itkettäneet, inspiroineet, kannustaneet ja rohkaisseet meitä jatkamaan silloinkin, kun tulvat vyöryvät aitauksiin tai apu saapuu liian myöhään.

Ne myös osoittavat, että ihmisten jo lähes hukkaan heittämät, antiikin ajoista vaalitut arvot rakkaudesta, uskollisuudesta, urheudesta ja uhrautumisesta voivat hyvin näiden ”järjettömien luontokappaleiden” keskuudessa.

Steluza ja Cercel – kaksi pelastettua hevosta

Cercel on komea, näyttävä punaraudikko, joka jo 9-vuotiaana näytti saavuttaneen elämänsä ehtoon. Se oli kipeä, väsynyt ja voimaton työhevonen, joka kieltäytyi lopulta vetämästä kärryjä. Cercelin omistaja toi hevosensa Save the Dogsin tarhalle, ja kuoleman porteilla käynyt Cercel heräsi jälleen henkiin.

Cercel asuu Cernavodassa, vihreällä kukkulalla johtaen arvokkaasti neljän hevosen laumaa.

Pieni tamma nimeltä Veneziana ei ollut yhtä onnekas. Veneziana pelastettiin järkyttävässä kunnossa eräältä romanimieheltä. Se oli hengenvaarallisen laiha ja täynnä märkiviä haavoja. Save the Dogs otti Venezianan hoitoonsa, mutta lopulta tamman oli parempi nukkua pois maallisista tuskistaan. Venezianalta jäi varsa, pieni Stella eli Tähti, joka jäi elämään Cernavodan tarhalle.

Stella sai Cercelin äidinvaistot heräämään – vaikka Cercel onkin ruuna. Ylväs laumanjohtaja on sittemmin adoptoinut Stellan, eli hellittelynimeltään Steluzan, hoivaansa ja pitää huolta, ettei nuori varsa jää laumassaan mistään hyvästä paitsi.

Vaikka tarina ei olekaan poikkeuksellinen hevosmaailmassa, se muistuttaa meitä siitä, kuinka yksi hyvä teko helposti johtaa toiseen ja kuinka empaattisia, älykkäitä ja tuntevia eläimet ovat. Ilman Cerceliä orvoksi jääneen Stellan asema olisi tarhallakin paljon kehnompi.

Liza

Kaunis, suurikokoinen Liza-tamma oli Medgidian kaupungissa asuvan romanimiehen omaisuutta. Medgidiassa sijaitsee Save the Dogsin toinen koiratarha ja eläinlääkintäklinikka, ja sinne matkustaminen merkitsee aina monien huonosti voivien hevosten näkemistä, sillä kaupungissa asuu paljon köyhiä romaneja.

Lizan elämä on kaikesta päätellen ollut hyvin raskas. Hän on kuitenkin saavuttanut romanin omistamaksi hevoseksi poikkeuksellisen korkean iän, sillä Liza oli yli 20-vuotias. Löytöhetkellä Lizan elämä oli kuitenkin vaakalaudalla, koska tamma oli niin laiha ja kuihtunut, ja hän kärsi infektioista ja kipeistä haavoista.

Jotta Lizan täydestä terveydentilasta päästiin selvyyteen, tammavanhus röntgenkuvattiin. Tutkimukset, kuljetukset ja ympärillä parveilevat ihmiset olivat Lizalle jotakin sanoinkuvaamattoman uutta. Lopulta saatiin selville, että oikealla lääkityksellä ja hoidolla Liza selviytyy koettelemuksistaan. Sen jälkeen tamma muutti elämään Medgidian tarhalle ja otti laumansa johtajan roolin, kuten kypsän iän saavuttaneilla tammoilla on tapana.

Liza on kärsinyt kipua ja ihmisten julmuutta. Medgidian tarhalla Liza oli viimeinen, joka päästi uuden ihmisen edes lähietäisyydelle.

Rautainen tamma on kuitenkin taistelija ja selviytyjä. Sen elämässään koitti jälleen uusi vaihe, kun Medgidian tarhan hevosille valmistui uusi korkeatasoinen talli Cernavodan tarhalle. Muutaman kuukauden totuttelun jälkeen Liza yllättääkin perusteellisesti uudessa kodissaan tervehtimällä ensimmäisten joukossa iloisesti vierasta. Ei se vieläkään laske päätään syliin paijattavaksi, mutta voi selvästi hyvin ja on hyväksynyt uuden kotikaupunkinsa. Liza uskaltaa luottaa siihen, että elämä voi jatkua hyvänä, vaikka se vietiinkin pois siitä paikasta, jossa sitä ensi kertaa kohdeltiin rakkaudella.

Liza syntyi Romanian helvettiin ja oli vähällä kuollakin sinne, mutta ratkaisevalla hetkellä notkoselkäinen raudikko saatiin pelastettua Romanian onnekkaimpien hevosten joukkoon. Elämänviisaudellaan se johtaa nyt kohtalotovereidensa laumaa ja on suuri henkinen tuki Pegasukselle, 9-vuotiaana tuskallista teurastusta odottaneelle ystävälleen, jolle muutto uuteen kotiin ei ole ollut yhtä helppo.

Sofia, sisukas äiti

Save the Dogsin eläinlääkäri Roxana on kotoisin Cernavodasta. Koko elämänsä ajan hän on nähnyt ympärillään kurjissa oloissa eläviä eläimiä.

Aasintamma Sofialla on kyseenalainen kunnia olla kaikkein laihin aasi, jonka Roxana on ikinä nähnyt, kun Save the Dogsin tiimi hälytettiin paikalle auttamaan nälkiintynyttä aasia. Sofia oli vain luuta ja nahkaa, mutta löytyessäänkin imetti hintelää varsaansa. Save the Dogsin henkilökunta tiesi alueella elävän myös erään aasioriin, mutta päätteli Sofian olevan niin vaikeasti aliravittu, että kiima ja hedelmöittyminen olisivat mahdottomia.

Sofia taisteli aluksi hengestään. Myös varsa tarvitsi runsaasti lisäravintoa ja hoitoa. Missään vaiheessa Sofian maidontuotanto ei loppunut, mikä riudutti sitä tietenkin lisää. Varsa rakastui henkilökunnan syömiin Mentosana-minttupastilleihin ja sai siitä nimensä.

Sitten kävikin ilmi, että Sofia oli kuin olikin tiineenä. Loppukesällä 2010 Sofia synnytti onnistuneesti Gino-pojan. Roxana haluaa edelleen Sofialle lisäkiloja, ja kaikista ponnisteluista johtuen Sofia alkaakin olla jo hyvässä kunnossa ja saa todennäköisesti elää vielä pitkän ja onnellisen elämän.

Mentosana on muuttanut nuorten aasien laitumelle, missä se on yksi joukon hemmotelluimmista yksilöistä. Rankasta alustaan huolimatta Mentosanan tulevaisuus on valoisa. Mentosanan emän ponnistelut takasivat sille riittävät rakennusaineet terveeseen elämään.

Myös pieni sydäntenmurskaaja Gino on terve ja voi hyvin. Sillä on myös yksi samanikäinen leikkitoveri tarhalla.

Hylätyn Jenin kumma kohtalo

Suomessa lemmikit kärsivät omistajiensa tavoin usein ylipainosta. Romaniassa tilanne on päinvastainen; Save the Dogs kohtaa päivittäin vaarallisen laihoja koiria, kissoja, hevosia ja aaseja.

Jeni, tai Joanna, on yksi niistä aaseista, jotka talven tullen hylätään ulos pakkaseen, koska rahat eivät riitä eläimen ravintoon. Kun pakkaset saapuvat, maa peittyy lumeen ja puut tiputtavat lehtensä, aaseja odottaa lähes poikkeuksetta pitkä ja tuskallinen kuolema. Jenille kävi toisin.

Harharetkillään Jeni päätyi alueelle, missä eräs nainen innostui ruokkimaan koditonta aasia. Jenille syötettiin koiranruokaa, jota tamma nälkäänsä söi, vaikka sen ravintosisältö on aasille aivan väärä.

Kun Save the Dogs hälytettiin paikalle, henkilökunta löysi erittäin lihavan, iho-ongelmista kärsivän aasintamman. Eläinlääkärit olivat huolissaan erityisesti kaviokuumeen mahdollisuudesta, koska Jeni oli niin ylipainoinen.

Jeni muutti Cernavodan aasien pelastuskeskukseen ja aloitti dieetin. Tätä nykyä Jenin vatsakummulla ei enää ole kuin muutama sentti ylimääräistä, ja tamma on piristynyt, aktivoitunut ja tullut kummasti iloisemmaksi.

Jenin tarinassa on jopa jotakin humoristista, paitsi että väärä ravinto oli koitua aasin kuolemaksi. Toisaalta samaan aikaan samalla alueella koirat kuolevat nälkään. Save the Dogsin on jatkettava valistustyötään, jotta lemmikkien ja työeläinten hylkäämiset loppuisivat, painostettava lainsäätäjiä asettamaan huomattavat rangaistukset hylkäämisistä sekä viestitettävä paikallisille, millä tavoin voi kutakin eläinlajia parhaiten auttaa.

Jenillekin sallittiin kaikesta huolimatta Suomen-tuliaisista yksi pipari herkutteluun.

Sokea Tica 

Sokea aasi Tica on suuri mysteeri. Herrasmies on jo iäkäs ja ollut kaikesta päätellen sokea vuosikausia. Tica ei varmaankaan ole ollut syntymästään sokea, mutta on saattanut menettää näkönsä joko onnettomuuden tai sairauden seurauksena.

Tica on elävä todiste siitä, että vanha aasi oppii uusia temppuja, kuten sopeutuu upouuteen elämäntilanteeseen. Se on erinomaisen taitava liikkumaan uudessa kodissaan, eikä ulkopuolisella ole mitään syytä olettaa eläimen olevan täysin sokea. Tica ei kuitenkaan pidä siitä, että joku lähestyy sen mukavuusaluetta ilmoittamatta siitä äänillä, koska se ei näe. Toisaalta henkilökunnan Tica tuntee erinomaisen hyvin ja suhtautuu jokaiseen yksilöllisesti. Vaikka Roxana on ollut tarhalla töissä vasta marraskuusta 2010 lähtien, Tica tunnistaa hänet jo kaukaa ja tietää, että jostakin takusta löytyy hänelle aina pala porkkanaa.

Tica elää vammansa vuoksi erityistarpeisten aitauksessa. Siellä se on varma ja tasainen tukipilari jokaiselle uudelle nälkiintyneelle, piestylle ja pelokkaalle aasille, joka saapuu Save the Dogsin tarhalle.