Steluza (Stella)

Stella on s. 2009 tamma, joka on pelastettu tarhalle 2009.

Kesällä 2009 Save the Dogs näki surkeassa kunnossa olevan hevosen juoksemassa kärryjen edessä köyhässä Medgidian kaupungissa. Kärryissä istui joukko ilakoivia romanilapsia, jotka yrittivät saada lopenuupuneen hevosen laukkaamaan. Hevosella ei ollut enää paljon elinaikaa, ja asiaan oli pakko puuttua. Selvittelyjen jälkeen kävi ilmi, että perheessä oli toinenkin hevonen, alle puolivuotias varsa, jonka emä tämä pelastettu hevonen oli.

Molemmat hevoset pelastettiin Save the Dogsin tarhalle. Emää yritettiin auttaa, mutta tamma oli liian väsynyt ja sairas. Niinpä Steluza (pikkutähti) jäi orvoksi ja hänen selviytymisestään oltiin kovin epävarmoja.

Steluzan pelastukseksi koitui Cercel, tarhalla jo vuoden päivät asunut ruuna, joka ryhtyi heiveröisen varsan sijaisemoksi. Hyvä ravinto ja Cercelin huolenpito ovat saaneet pikku Steluzan kasvamaan korkeajalkaiseksi kaunottareksi. Fyysisesti se on terve, mutta vaikea alku ja laumanjohtajan sokea suosiminen on tehnyt nuoresta tammasta hieman ailahtelevaisen ja melko hemmotellun. Suunta on kuitenkin ollut jo pitkään oikea ja Steluza on päässyt oppimaan muiden hevosten tavoille ja vähentänyt näykkimistaipumustaan.

Ryhdy Stellan kummiksi - täytä lomake sivun Hevoset ja aasit alalaidassa!

Steluza